MITEN TREENIT SUJUU? ENTÄS SE MOTIVAATIO?

Kirjoittelin tässä hiljattain kadonneesta treenimotivaatiostani (katso edellinen postaus täältä: KUN TREENIMOTIVAATIO ON TÄYSI NOLLA) ja ajattelin päivitellä teillekin tilannetta! Mainitsin edellisesstä postauksessa, että päätin etten stressaa treeneistä, treenaan jos huvittaa ja lepään jos ei huvita treenata. Motivaatio harvoin tulee pakottamalla takaisin, ja muutenkin elämässä tapahtui elokuussa niin paljon, että teki todella hyvää vähän himmailla.

Tällä hetkellä tilanne on jo paljon parempi! Olen löytänyt taas kadoksissa ollutta intoa treeniin, ja treeneistä olen saanut hyvää fiilistä ja energiaa. Edelleenkään en ole päässyt takaisin samoihin treenimääriin kuin ennen, mutta mulla ei ole mikään kiire. Tein ensin pelkkää höntsää, lyhyitä ja kevyitä treenejä, kävin suppailemassa ja metsässä poimimassa marjoja. Oon viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa, syönyt hyvin ja yrittänyt töiden ohella myös rentoutua.
Viime viikon loppupuolella fiilis treenien suhteen olikin jo paljon parempi ja tällä viikolla oonkin CrossFitaillut jo pariinkin otteeseen ihan kunnon treeniä eikä mitään höntsää, pelannut ultimatea, lenkkeillyt ja huoltanut kehoa. Ja fiilis on ollut todella hyvä! Olen selkeästi alkanut saamaan uudesta elämäntilanteesta vähän kiinni, uusi rytmi alkaa hahmottua ja hommat sujua. Samoin näin syksyn tullen moni taakka harteilta on pudonnut, rahahuolet ja sen sellainen, tiedättehän.

Tämä tauko on tehnyt todella hyvää mielen lisäksi kropalle! Tempaus tuntui eilen pitkästä aikaa todella hyvältä, mulla on ollut todella paljon ongelmia voittaa mun tempauspelko. Lähinnä se kyykkyyn meno on joka tökkii, ja eilen tehtiin tempaukset raakana eikä kyykkyyn tarvinnut mennä. Mutta silti, ai että teki terää ja jäi todella hyvä fiilis treenistä! Tiistaina kokeilin myös vauhtipunnerruksen ykkösmaksimia ja mun tämän hetkinen ennätys 55kg nousi paljon kevyemmin kuin koskaan ennen. Lisää mä en saanut siihen laitettua eli uutta ennätystä en ihan saanut tehtyä, mutta tuntui todella hyvältä enivei. Eli tyytyväinen olen!

Ja sitten viimeisimpänä muttei vähäisimpänä; mun kantapää on ihan superpaljon parempi! Ehkä tämä 3 vuoden taistelu alkaa pikkuhiljaa olla loppusuoralla, minä 1 – rasitusvamma 0 😀 Mä oon nimittäin tänä kesänä tosiaan päässyt jo juoksemaan ihan pikkupätkiä kerrallaan metsässä (pehmeä alusta). Tähän mennessä paras (ja kivuton!) suoritus on ollut seuraavanlainen: 1min hölkkä, 1min lepo ja tämä toistetaan 10 kertaa. Tein tuon treenin metsässä ja juoksua tuli yhteensä 10 minuuttia eikä kantapää ollut moksiskaan.
No, viime viikonloppuna meillä tuli pieni kiire bussiin ja juoksin putkeen 5 minuuttia asfaltilla (joka on yleensä ollut ihan myrkkyä mun kantapäälle). Pientä varoittelua seuraavana aamuna, hieroin kantapäätä vähän ja ei enää mitään ongelmaa. Maanantaina uskaltauduin tosiaan ultimatetreeneihin (haha, katotaan jos tästä tulis mun uusi harrastus, oon tosin aina inhonnut joukkuepelejä :D) ja reilu tunti tuli juoksenneltua nurtsilla. Kantapää varoitteli pari päivää aina aamuisin, mutta hieroin ja sen jälkeen taas kaikki ok seuraavaan aamuun asti, jolloin taas vähän hieroin ja kaikki ok. Nyt lepäilen kantapäätä vielä hetken, ja reilun viikon päästä menen uudestaan pelaamaan jos saadaan pelit järkättyä. Kyllä se siis tästä alkaa pikkuhiljaa helpottamaan!
Ja tuo kipu mitä kantapäässä toisinaan on, on ihan pientä. Silloin alkuun kävely oli yksinkertaisesti mahdotonta, koska tuntui kun puukko olis isketty suoraan luuhun. Nyt kipu on lähinnä sitä, että vaan tuntee ettei kaikki ole kantapäässä ihan ok, mutta noin pahaa kipua ei ole ollut enää aikoihin. Jee!

Kyllä tää tästä, positiivisella asenteella vaan etiäppäin! 🙂

~ Amanda

KUN TREENIMOTIVAATIO ON TÄYSI NOLLA

Puhuinkin jo Instastoorissani (@ptamandasilver) mun nollaa hipovasta treenimotivaatiosta. Ajattelin kuitenkin purkaa aihetta myös täällä, se on asia mikä on vähän harmittanut viime aikoina.

Mä havahduin jossain vaiheessa siihen, että treeneihin lähteminen tuntui normaalia tahmeammalta aika usein. Sen jälkeen aloin skippaamaan treenejä ja viimeiset pari-kolme viikkoa on olleet ihan superhuonoja treenien kannalta.
Kahteen vuoteen mulla ei oo ollut moti näin alhaalla, ja aloin miettimään sille syytä. Viimeksi syynä oli jatkuvat krempat, selkään sattui, olkapäähän sattui ja joka paikka krakasi. Tällä kertaa oon tullut siihen tulokseen, että mun elämässä yksinkertaisesti tapahtuu liikaa just nyt. Kroppa tuntuu ihan ok hyvältä, mutta aivokapasiteetti ei tahdo riittää. Muutin pari viikkoa sitten Helsinkiin, ja muuttorumban lisäksi on pitänyt totutella uuteen ympäristöön (kyllä, mä en todellakaan sopeudu tosta vain), etsiä uutta rytmiä arkeen pidentyneen työmatkan vuoksi, muutenkin töitä on ollut ihan sikana (mikä on hyvä!!!) ja lisäksi mulla on muutakin elämää kuin työ ja treeni. Haluan tehdä työt just enkä melkein, ja jotenkin nyt tuntuu, etten pysty tällä hetkellä keskittymään täysillä kumpaankin. Rakastan mun työtä, ja saan siitä energiaa vaikkei se kaikkein helpoin duuni olekaan. 🙂 

Tää tilanne on jokseenkin pelottava tai vähintäänkin hämmentävä. Lisäksi alkuun stressasin vielä siitä radikaalisti pienentyneestä treenimäärästä, mutta ihan turhaan. Mieli vain tarvitsee lepoa juuri nyt, enkä halua väkisin treenata jos se ei tunnu hyvältä. Pelkään, että muuten tästä touhusta (CrossFitista) menee kokonaan maku. Siksi olenkin tällä viikolla treenaillut ihan fiiliksen mukaan, olen tehnyt höntsätreenejä ja vain niitä juttuja joita oikeasti tekee mieli tehdä. Esimerkiksi keskiviikkona ohjasin teineille liikuntaa urheilukentällä, ja teki mieli liikkua siellä itsekin. Siispä kävin vielä illalla vähän heilumassa mestoilla. Ei tainnut tulla edes hiki, mutta pääasia, että sai vähän happea ja edes jotain pientä liikettä. 

Välillä on todella vaikeaa erottaa laiskuus oikeasta mielen tai kehon väsymisestä, mutta siinäkin onneksi harjaantuu. Treenin kuuluu kuitenkin olla energiaa antavaa, ei ottavaa. Tällä hetkellä se aiheuttaa lähinnä stressiä. Kaipaan jotain erilaista, jotain hieman lempeämpää. Haluaisin vielä tälle kesälle suppailemaan, ja ilmajoogakin olis niin sikakivaa pitästä aikaaa! Ja metsässä hölkkäilykin kuulostaa erittäin hyvältä just nyt.
Mä siis nyt menen ihan fiiliksen mukaan sen aikaa kun siltä tuntuu, ja uskon, että motivaatiokin palaa hieman nopeammin kun sitä ei pakota tulemaan takaisin. Olen vasta muutaman päivän antanut asian vain olla, ja nyt jo tuntuu fiilis paljon paremmalta! Kerään nyt vielä tätä motivaatiota, ja kun siltä tuntuu, niin treenaan taas. Siihen asti lepään ja höntsään 😉

Tekee kyllä niin hyvää kuunnella omaa kehoa ja mieltä, mitä ne tarvitsee. Nyt mä kaipaan kevyempiä treenejä vastapainoksi tälle hulabaloo-arjelle. Eiköhän tämä elo tästä taas tasoitu ja motivaatiokin palaa kun saan uudesta rytmistä ja elämäntilanteesta kiinni. Liikunta on kuitenkin myös iso stressi elimistölle, ja kova kuormitus yhdessä stressin kanssa ei todellakaan kehitä, päinvastoin tekee todella suurta hallaa keholle. 

Ethän unohda kuunnella mitä sun kropalla on sulle sanottavaa! 🙂

~ Amanda