HELPOTUSTA ULKONÄKÖPAINEISIIN

Puhuin keväällä aika paljon ulkonäöstä, kun syksyn ja joulun jälkeen löysin vaa’alta 5 kiloa korkeammat lukemat edelliskesään verrattuna. Ei ehkä tarvitse erikseen sanoa, mihin ryhdyin kun uusi vuosi oli vietetty. Jätin epäterveelliset herkut kokonaan pois, pienensin annoskokoja ja paino humahti takaisin normaaliin. Tuolloin kuitenkin ajattelin, ettei normaali riitä. Halusin oikeesti timmin kropan, erityisesti näin naisena kiinnosti saada timmit pakarat hyllyvän läskipyllyn sijaan. 

dsc_0390

 

Kun painolukema näyttää taas vähän alhaisempia numeroita, homma käy jo todella tarkaksi. Oli sitten arki tai juhla, täytyy olla tarkka syömisistään. Tossa vaiheessa ymmärsin jotain todella arvokasta; en voi syödä miten sattuu ja olla supertimmi. On valittava jompi kumpi; rento elämäntapa ja vähän pehmeämpi olemus tai kurinalainen elämä päivästä ja kuukaudesta toiseen sekä tiukka body. On turhaa stressata omasta ulkonäöstään, jos asialle ei kuitenkaan aio tehdä mitään.

Kun samaan aikaan elämässä oli paljon muutakin murehdittavaa kuin ulkonäkö, valinta ei ollut vaikea. Tunnistan sisälläni kyllä pienen tunnesyöpön, ja luulen, että meillä jokaisella se on tuolla jossain. Miksi me muuten välitettäisiin siitä, miltä ruoka maistuu, jos pelissä ei olisi yhtään tunnetta mukana? Sille ei voi antaa liikaa valtaa, mutta kyllä mä oikeestaan tuun aika onnelliseksi jo siitä, että tiedän voivani syödä vapaasti. Suurimman osan ajasta valitsen terveellisiä vaihtoehtoja koska haluan, mutta viikonloppuna on niin ihanaa ottaa myös rennosti ja herkutella.

dsc_0366 dsc_0363

Toi oivallus minkä keväällä tein, on ollut tähän päivään asti todella arvokas ja tuonut helpotusta ulkonäköpaineisiin. Viimeksi tänään tuskailin tuota rasvakerrosta mikä mun kroppaa kuorruttaa, mutta muistin, ettei sen sulattaminen ole sen arvoista. Tiedän, etten kuuna päivänä jaksaisi olla niin tarkka syömisistäni, kuin mitä rasvaton kroppa vaatii. Ja tietenkin tässä vaiheessa on hyvä tiedostaa myös se, että noi paineet tulee pitkälle ulkoapäin. Jos mulla on hyvä olo näin, kroppa toimii, treeni kulkee ja erityisesti mieli voi hyvin, niin miksi lähtisin riskeeraamaan hyvää balanssia typerillä ulkonäkökeskeisillä syillä? 

Eli postaus tiivistettynä yhteen lauseeseen: on turhaa stressata omasta ulkonäöstään, jos asialle ei kuitenkaan aio tehdä mitään.

~ Amanda

KESÄNAAMA KUNTOON

*Yhteistyössä MayBeauty

DSC_0091 (2)

Sain testiin The Incredible Face Mask -kasvonaamion, jonka luvataan poistavan kuollutta ihosolukkoa, rasvaa ja jopa mustapäitä sekä ehkäisevän aknea. Käytin naamiota ”tehokuurina” niin, että laitoin sitä 2-3 kertaa viikossa iholleni.

NÄIN SE TOIMII:

VAIHE 1: Levitä naamiota kasvoillesi.

VAIHE 2: Anna naamion kuivua 30-45 minuutin ajan.

VAIHE 3: Kuori naamio pois ja näe kuinka mustapäät ja kuolleet ihosolut irtoavat.

VAIHE 4: Tunne kuinka pehmeä ja puhdas ihostasi on tullut.

Käytä naamiota säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa. Jo ensimmäisen kerran jälkeen huomaat ihosi olevan sileämpi ja puhtaampi, pitkäaikaisella käytöllä ihohuokoset pienentyvät ja iho muuttuu sileäksi ja raikkaaksi.

DSC_0149 (2)

Tunnustaudun laiskaksi ihonhoitajaksi, ja innostuinkin tästä tuotteesta, sillä lupaukset olivat kovat, ja kesän kynnyksellä on muutenkin kiva saada naama kuntoon. Ja tottakai tällaisten naamioiden kanssa on muutenkin kivaa läträtä, kun mukana tulee oikeen pensseli minkä kanssa musta töhnä maalataan ihoon. Ei jää siis kaappiin lojumaan tämä naamio 😉

Kasvonaamio on tosiaan musta, ja heti ekalla kerralla huomasin, että aika paljon jäi kaikenmaailman ällötyksiä (mm. kuollutta ihosolukkoa) naamioon kun otin sen pois. Iho tuntui muutenkin todella pehmeältä, kyllä kelpasi lähteä juhlistamaan ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita siistillä iholla. Mulla on luonnostaan aika hyvä iho, mutta naamio teki siitä vielä entistä sileämmän. Aina jotain pikkunäppyjä löytyy, mutta nyt tuntuu, että niitäkin on ollut vähemmän. Mustapäät on mulla aika tiukassa, sillä olisi ollut siistiä nähdä mustapäät tarttuneena naamioon, mutta kyllä mä tänään katsoin peiliin ja mietin, että ei ne enää niin pahalta näytä! Varmaan lähtevät ajan kanssa tätä naamiota säännöllisesti käyttämällä ja muutenkin ihosta huolta pitämällä. 

Yllätyin positiivisesti myös siitä, että The Incredible Face Mask on todella hellävarainen, vaikka kiskookin naamasta vaikka mitä mielenkiintoista irti. Mun iho reagoi yleensä aika helposti erilaisiin puhdistusaineisiin, mutta tämän kanssa ainoastaan kerran kävi niin, että iho hieman punoitti naamion laittamisen jälkeen. Muuten ei ole ollut mitään ongelmaa. 

DSC_0187 (2)

Nyt teillä on mahdollisuus saada tuote -30% alennuksella, kun käytätte koodia doittodaymask. Ostoksille pääset tätä linkkiä klikkaamalla!

Muistakaa ihonhoidossa kiinnittää huomiota myös siihen, miten ravitsette ihoanne suun kautta, eli mitä syötte ja juotte. 

~ Amanda