KUN TREENIKUPLA PUHKEAA

Joskus jotkin asiat ymmärtää vasta jälkeenpäin. Esimerkiksi sen, että viimeiset 2 vuotta olen elänyt vanhvasti treenikuplassa. Olen hengittänyt urheilua, opiskellut sitä, tehnyt sen parissa töitä ja viettänyt urheilun parissa vielä vapaa-aikanikin. Olen viimeaikoina puhunut motivaatio-ongelmistani omia treenejäni kohtaan (joka tosin alkaa jo palailemaan) ja uudesta elämänrytmistä josta alan vasta pikkuhiljaa saamaan kiinni. Vasta hiljattain tajusin, mistä kaikessa taitaakin olla kyse. Mun treenikupla on puhjennut.

En yleensä kovinkaan paljoa raota mun yksityiselämääni täällä blogin puolella, mutta tänään aion tehdä niin. Homman nimihän on se, että muutin vasta kuukausi sitten Tuusulasta porukoiltani Helsinkiin (hahhah, tunnen itseni niiiiin nuoreksi sanoessani tämän, mutta niinhän mä olenkin :D). Ensimmäiset viikot menivät totutellessa uuteen elämäntilanteeseen ja asuinpaikkaan, on aika iso muutos vaihtaa rauhallinen omakotitaloalue kerrostalolähiöön. Autottomana salille kelkkominen vei yhtäkkiä reilusti yli tunnin suuntaansa, ja työn sekä työmatkojen lisäksi aikaa veivät kaikki muut velvollisuudet mitä nyt omillaan asuvan täytyy hoitaa. Yhtäkkiä se tuttu oma perhe katosi fyysisesti ympäriltä, ja jouduin oikeasti pärjäämään omillani. Tässä vaiheessa alkoivat motivaatio-ongelmat. Aivokapasiteetti ei yksinkertaisesti enää riittänyt salille, halusin hoitaa työni kunnialla ja totuttautua uuteen elämäntilanteeseen. Treenaaminen olisi yksinkertaisesti ollut liikaa.

Pikkuhiljaa aloin päästä alun vaikeuksista eroon, samoihin aikoihin kun mun sosiaalinen elämä räjähti positiivisella tavalla käsiin. Asun tällä hetkellä siis hyvän ystäväni kanssa, joka muutti pkseudulle opiskelujen perässä.
Mulla on viimeiset vuodet ollut ”vain” muutama hyvä ystävä (toki nuo samat ihanat ystävät ovat mun elämässä edelleen), jotka ovat tosin muuttaneet viimeisen parin vuoden aikana muualle opiskelemaan, ja suoraan sanottuna mun sosiaalinen elämä on ollut välillä hyvinkin laimeaa. Mulla on siis ollut ystäviä ympäri Suomea mikä on ihanaa, mutta kyllä mä tarvitsen niitä ystäviä myös hieman lähemmäksi. Viimeisen kahden vuoden aikana niitä ei ole tässä 100km säteellä pahemmin ollut, sillä kaikki ovat levittäytyneet kukin minnekin. 

Nyt viimeisen kuukauden aikana oon kuitenkin yhtäkkiä tavannut kymmeniä uusia ihmisiä ja saanut monta uutta kaveria ja jopa ystävää. Tällä hetkellä mun elämän on aivan sairaan hauskaa, ja oon ihan älyttömän onnellinen. Mä oon kaikesta huolimatta todella sosiaalinen ihminen, ja nautin niin suunnattomasti ihmisten seurasta. Sen lisäksi että asun ystäväni kanssa, näen myös muita kavereitani ainakin neljänä iltana viikossa. Yleensä me vaan ollaan ja jutellaan, pelaillaan, syödään hyvin ja liikaa, välillä istutaan yömyöhään nuotiolla. Ihanaa yhdessäoloa 🙂

Tämä kaikki on onnistunut puhkaisemaan mun kuplani. Ja vaikka oonkin niin onnellinen juuri nyt, niin on tämä kaikki myös todella outoa. Yhtäkkiä mä koen eläväni enemmän kuin pitkään aikaan, en hengitä pelkkää urheilua vaan oikeesti nautin elämästä ja vapaudesta. Mä rakastan urheilua edelleen, mä rakastan mun työtäni edelleen. Hyvinvointi on mulle edelleen intohimo. Mutta nyt mulla on myös paljon muutakin elämää. Mun täytyy taas hakea tasapainoa tämän kaiken välille uudestaan. Kun yhtäkkiä viettää monta iltaa, kymmeniä tunteja viikossa ystävien kanssa, täytyy vain miettiä enemmän aikataulutusta. Minne laitan kaikki ne salitreenit, lenkit ja kehonhuollot. Laitanko niitä enää niin montaa kuin ennen, vai etsinkö niihinkin kokonaan uuden rytmin? Haluan edelleen kehittyä urheilussa, saada enemmän leukoja ja kyykätä isommilla painoilla. Pystyä vielä joskus juoksemaan myös asfaltilla (ihan vaan koska mun suuntavaistolle suunniteltuja asfalttireittejä on täällä Helsingissä helpompi löytää kuin metsäpolkuja) ja saavuttaa parempi liikkuvuus. Joka tapauksessa ystävien kanssa vietetty aika on mulle niin tärkeää, että siitä en luovu enkä halua sitä omien treenejeni vuoksi myöskään rajoittaa (työt on sitten asia erikseen). Ystävät tekevät mut vaan niin järisyttävän onnellisiksi, ja henkinen hyvinvointi on mulle äärimmäisen tärkeää. 

Ajatukset ovat siis olleet paljon jossain ihan muualla kuin treenaamisessa. Seuraava treenisuunnitelma on hankkia salikortti myös tänne Helsinkiin ihan perus punttikselle, hyviä vaihtoehtoja otetaan vastaan!
Sellaisia pohdintoja tähän päivään, treenikuplan ulkopuolelta 🙂

Ihanaa viikkoa! 

~ Amanda

VALMENTAJAT, YMMÄRTÄKÄÄ VASTUUNNE!

Monna kirjoitti viime viikolla postauksen ”Missä on valmentajien moraali?”. Olen miettinyt samoja asioita paljon opiskeluaikoina ja nyt valmistuttuani, ja päätin tarttua myös tähän supertärkeään aiheeseen josta puhutaan aivan liian vähän.

On valmentajia (myös isoja firmoja), jotka lupaavat pyöreän pepun 2 kuukaudessa ja -10kg siihen päälle. Heillä on on 1-3 ruokavalioesimerkkiä joista lätkäisee samanlaisen jokaiselle valmennettavalle. Ei kysellä taustoja, perustietoja tai toiveita, ei välttämättä tavoitteitakaan. Ruokavalio saattaa näyttää enemmän fitnessurheilijan ruokavaliolta kuin tavallisen tallaajan kitukaloreineen ja pilkuntarkkoine grammamäärineen. Lisäksi treenit ovat intensiivisiä ja niitä on paljon, asiakkaan kuntotasosta riippumatta.
On järkyttävää, että joku ”ammattilainen” (kyllä, anteeksi vaan mutta mä epäilen tässä vaiheessa myös valmentajan ammattitaitoa) tekee tällaista. Tällainen toiminta ei ole millään muotoa vastuullista, sillä ruokitaan vain vääristynyttä kehonkuvaa ja ehkä myös sabotoidaan jonkun asiakkaan terveys sekä usko terveellisiä elintapoja kohtaan.

Monna puhui artikkelissaan myös siitä, että valmentajat saattavat myydä tällaisia vielä alaikäisille asiakkaille. Nuoret ovat toki helpoiten ”huijattavissa” ja heillä on monesti myös eniten paineita näyttää tietyltä, eikä ymmärrystä siitä, mikä on ”normaalia” syömistä ja mikä menee jo yli, ole. Mutta mä olen seurannut paljon somessa myös aikuisten ihmisten (tavallisten tallaajien) laihdutushommia ja aika paljon sielläkin on vääristynyttä kehonkuvaa ja ruokailua. Jos asioista ei tiedä, on vaikea ymmärtää, mitä esimerkiksi 1400kcal ruokavaliolla kituuttaminen voi saada kehossa aikaan. Ja ei pelkästään kehossa, vaan myös mielessä. Näin ääriesimerkkinä kuvitelkaa elämänsä epäterveellisesti syönyt henkilö. Mitähän tapahtuu, kun tälle lätkäistään ruokavalio, jossa kaikki parsakaalista lähtien täytyy käyttää vaa’an kautta, viljat ja maitotuotteet ovat pannassa ja lisäravinteita tuputetaan joka tuutista. Saakohan kyseinen tyyppi terveellisestä ruokavaliosta kovin noudattamisen arvoista kuvaa? Epäilen. Toki aikuisilla maalaisjärkeä löytyy varmasti enemmän, mutta on myös niitäkin, jotka uskovat sokeasti valmentajaa eivätkä osaa katsoa ruokavaliota kokonaisuutena.
Toki muodokkaan ja timmin kropan lupaaminen myy, mutta oikeasti, meneekö sun arvoissa oma rahapussi asiakkaan hyvinvoinnin edelle?

Puhuin jo viime postauksessani ”Kun normaali vartalo ei kelpaa” valmentajien (ja muiden someaktiivien) vastuusta siinä, miten etenkin nuoret kokevat oman vartalonsa ja terveelliset elämäntavat ylipäätään. Puhuttiin meidän PT-kouluttajan kanssa näistä asioista paljon, miten valmentaja pahimmillaan voi puhkaista asiakkaan syömishäiriön. Personal Trainer ammattina on myös tietyllä tapaa vaarallinen, sillä PT-kurssille voi mennä kuka vaan. Ei siellä kysellä PT:n arvoja eikä pohjakoulutuksia.
Ja ei, en halua lytätä muita Personal Trainereita, vaan ihan oikeasti vaan tuoda esille sitä, mitä sun asiakkaana ja myös jos joku valmentaja sattuu tämän lukemaan, niin haluan herätellä myös teitä miettimään omia toimintatapojanne. Kaikkien valmentajien moraali ei ole kovin hyvällä tasolla. Ja kyllä, mä haluan paskamyrskyn uhalla sanoa myös, että on siinä ammattitaidossakin eroa. Mun mielestä moraalittomuus kertoo paljon myös ammattitaidosta. Liikunta-alan ammattilainen ymmärtää erilaiset riskit ja tämä tieto auttaa siinä, ettei homma mene täysin moraalittomaksi.

Mä olen pohtinut näitä asioita omassa työssäni paljon, olen joutunut puntaroimaan omia arvojani ja samalla on täytynyt miettiä mikä myy. Tämä yhtälö ei ole todellakaan kaikista helpoin, varmasti asiakkaiden määrän ja sitä kautta rahan kannalta olisi parasta mainostaa omia palvelujaan tyyliin ”laihdu 10 kiloa 10 viikossa – pysyvästi”. Mutta mikään tossa ei vaan natsaa mun arvomaailman kanssa. En voi luvata kenellekään tuollaista tai saattaa lisäksi omien asiakkaideni terveyttä vaaraan.
No, miten mä sitten mun valmennukset hoidan? Mä tapaan ihan ensin asiakkaan kanssa kasvotusten (paitsi etäasiakkaat kuulustellaan puhelimitse, skypessä tms), kyselen tämän perustiedot, keskustelemme hänen taustoistaan ja nykyisistä ruokailutottumuksistaan, käymme läpi tämän tavoitteet ja asetamme konkreettisen tavoitteen, joka on realistinen ja jonka voi saavuttaa terveellisesti. Kyselen tämän toiveet ruokavalioon liittyen, inhokki- ja lemppariruuat, erityisruokavaliot ja muut tarpeet. Puhumme herkuttelusta, elämäntilanteesta ja otamme oikeasti aikaa taustatyölle. Lisäksi jokainen asiakkaani täyttää ruokapäiväkirjan ennen kuin teen tälle paketin valmiiksi.
Mun ravintovalmennukseen kuuluu ravintoanalyysi, konkreettisia ravintovinkkejä, henkilökohtasesti räätälöity ruokavalio, terveellisiä reseptejä ja paljon tietoa ravitsemuksesta. Lisäksi olen koko valmennuksen ajan tukena, multa saa kysellä neuvoa ja kyselen myös itse säännöllisesti kuulumisia ja teemme muutoksia tarvittaessa jos huomaamme, ettei jokin toimi (jokaisen kroppa reagoi asioihin eri tavalla, ja paras tapa jokaiselle selviää parhaiten testaamalla).
Asia, joka mua eniten valmennuspaketteja suunniteltaessa mietitytti oli tuo ruokavalio. Koska mun kohderyhmää ovat elämäntaparemonttia tekevät ihmiset/painonpudottajat, jouduin pohtimaan todella paljon, kuinka tarkka ruokavalion kannattaa olla, jottei homma mene överiksi ja toisaalta, ettei asiakkaille tule myöskään kuvaa, että saa syödä miten huvittaa ja silti laihtuu. Mä olen kuitenkin todella tarkka, etten tee jotain arvoilleni epäsopivaa. Päädyin siihen, että asiakas saa päättää. Jos hän haluaa vain suuntaa-antavat määrät (esim. dl, lautasmalli, kpl), teen ruokavalion sellaiseksi. Jos taas asiakas haluaa grammamäärät näkyviin, laitan ne näkyviin, jotta hän oppii oikean annoskoon. Mä painotan jokaiselle asiakkaalleni, että jos grammamäärät on näkyvillä, niin punnitse ruuat vain aluksi, kunnes opit mittaamaan annoskoon silmämääräisesti. Ruokavaliosta ei tarvitse ottaa stressiä, omaa järkeä saa ja pitää käyttää. Ruokavalio on näyttämässä suuntaa ja konkreettisena esimerkkinä siitä, miten kannattaa syödä.
Mun ruokavalioissa on myös paljon vaihtoehtoja eri aterioille, jotta ruokailu pysyy mahdollisimman monipuolisena. Koko ikänsä ”väärin” syönyt ihminen ei välttämättä yksinkertaisesti osaa syödä oikein, joten ruokavaliosta on helppo katsoa, miten kokonaisuus kannattaisi toteuttaa. Mä myös haluan, että mun asiakkaiden ruokavaliot ovat myös kertomassa, ettei terveellinen elämäntapa ole pelkkiä kieltoja ja uhrauksia. Alku on aina opettelua uusien tapojen kanssa, mutta askel kerrallaan!
Ja treenin suhteen sama juttu; selvitetään taustat, toiveet, tavoitteet, erityistarpeet jne. Otetaan huomioon asiakkaan resurssit ja elämäntilanne. Henkilökohtainen valmennus, eli PERSONAL Training on sitä, että valmennus on tehty jokaiselle asiakkaalle hänen henkilökohtaisten tarpeiden mukaan. Onko valmennus enää henkilökohtainen, kun saman ruokavalion ja treeniohjelman lätkäisee jokaiselle? Ei todellakaan. Tässä piilee sata vaaraa, kun seassa voi olla ala-ikäisiä, synnyttäneitä, syömishäiriöisiä, ketä vaan.

 

Enkä halua todellakaan nostaa itseäni muiden yläpuolelle, mutta mä teen tietysti omasta valmennuksestani niin hyvän kuin pystyn, sellaisen, joka on juuri mun kohderyhmälle sopiva. Mä oon kokenut tän parhaaksi, toki vielä on varmasti myös viilattavaa, mutta asiakkaani ovat olleet tyytyväisiä valmennuksen joustavuuteen, ja siitä huolimatta olemme päässeet hyviin tuloksiin.

Miettikää omat arvonne kuntoon ja ymmärtäkää vastuunne ennenkuin alatte valmentamaan muita.

~ Amanda