KUN TREENIKUPLA PUHKEAA

Joskus jotkin asiat ymmärtää vasta jälkeenpäin. Esimerkiksi sen, että viimeiset 2 vuotta olen elänyt vanhvasti treenikuplassa. Olen hengittänyt urheilua, opiskellut sitä, tehnyt sen parissa töitä ja viettänyt urheilun parissa vielä vapaa-aikanikin. Olen viimeaikoina puhunut motivaatio-ongelmistani omia treenejäni kohtaan (joka tosin alkaa jo palailemaan) ja uudesta elämänrytmistä josta alan vasta pikkuhiljaa saamaan kiinni. Vasta hiljattain tajusin, mistä kaikessa taitaakin olla kyse. Mun treenikupla on puhjennut.

En yleensä kovinkaan paljoa raota mun yksityiselämääni täällä blogin puolella, mutta tänään aion tehdä niin. Homman nimihän on se, että muutin vasta kuukausi sitten Tuusulasta porukoiltani Helsinkiin (hahhah, tunnen itseni niiiiin nuoreksi sanoessani tämän, mutta niinhän mä olenkin :D). Ensimmäiset viikot menivät totutellessa uuteen elämäntilanteeseen ja asuinpaikkaan, on aika iso muutos vaihtaa rauhallinen omakotitaloalue kerrostalolähiöön. Autottomana salille kelkkominen vei yhtäkkiä reilusti yli tunnin suuntaansa, ja työn sekä työmatkojen lisäksi aikaa veivät kaikki muut velvollisuudet mitä nyt omillaan asuvan täytyy hoitaa. Yhtäkkiä se tuttu oma perhe katosi fyysisesti ympäriltä, ja jouduin oikeasti pärjäämään omillani. Tässä vaiheessa alkoivat motivaatio-ongelmat. Aivokapasiteetti ei yksinkertaisesti enää riittänyt salille, halusin hoitaa työni kunnialla ja totuttautua uuteen elämäntilanteeseen. Treenaaminen olisi yksinkertaisesti ollut liikaa.

Pikkuhiljaa aloin päästä alun vaikeuksista eroon, samoihin aikoihin kun mun sosiaalinen elämä räjähti positiivisella tavalla käsiin. Asun tällä hetkellä siis hyvän ystäväni kanssa, joka muutti pkseudulle opiskelujen perässä.
Mulla on viimeiset vuodet ollut ”vain” muutama hyvä ystävä (toki nuo samat ihanat ystävät ovat mun elämässä edelleen), jotka ovat tosin muuttaneet viimeisen parin vuoden aikana muualle opiskelemaan, ja suoraan sanottuna mun sosiaalinen elämä on ollut välillä hyvinkin laimeaa. Mulla on siis ollut ystäviä ympäri Suomea mikä on ihanaa, mutta kyllä mä tarvitsen niitä ystäviä myös hieman lähemmäksi. Viimeisen kahden vuoden aikana niitä ei ole tässä 100km säteellä pahemmin ollut, sillä kaikki ovat levittäytyneet kukin minnekin. 

Nyt viimeisen kuukauden aikana oon kuitenkin yhtäkkiä tavannut kymmeniä uusia ihmisiä ja saanut monta uutta kaveria ja jopa ystävää. Tällä hetkellä mun elämän on aivan sairaan hauskaa, ja oon ihan älyttömän onnellinen. Mä oon kaikesta huolimatta todella sosiaalinen ihminen, ja nautin niin suunnattomasti ihmisten seurasta. Sen lisäksi että asun ystäväni kanssa, näen myös muita kavereitani ainakin neljänä iltana viikossa. Yleensä me vaan ollaan ja jutellaan, pelaillaan, syödään hyvin ja liikaa, välillä istutaan yömyöhään nuotiolla. Ihanaa yhdessäoloa 🙂

Tämä kaikki on onnistunut puhkaisemaan mun kuplani. Ja vaikka oonkin niin onnellinen juuri nyt, niin on tämä kaikki myös todella outoa. Yhtäkkiä mä koen eläväni enemmän kuin pitkään aikaan, en hengitä pelkkää urheilua vaan oikeesti nautin elämästä ja vapaudesta. Mä rakastan urheilua edelleen, mä rakastan mun työtäni edelleen. Hyvinvointi on mulle edelleen intohimo. Mutta nyt mulla on myös paljon muutakin elämää. Mun täytyy taas hakea tasapainoa tämän kaiken välille uudestaan. Kun yhtäkkiä viettää monta iltaa, kymmeniä tunteja viikossa ystävien kanssa, täytyy vain miettiä enemmän aikataulutusta. Minne laitan kaikki ne salitreenit, lenkit ja kehonhuollot. Laitanko niitä enää niin montaa kuin ennen, vai etsinkö niihinkin kokonaan uuden rytmin? Haluan edelleen kehittyä urheilussa, saada enemmän leukoja ja kyykätä isommilla painoilla. Pystyä vielä joskus juoksemaan myös asfaltilla (ihan vaan koska mun suuntavaistolle suunniteltuja asfalttireittejä on täällä Helsingissä helpompi löytää kuin metsäpolkuja) ja saavuttaa parempi liikkuvuus. Joka tapauksessa ystävien kanssa vietetty aika on mulle niin tärkeää, että siitä en luovu enkä halua sitä omien treenejeni vuoksi myöskään rajoittaa (työt on sitten asia erikseen). Ystävät tekevät mut vaan niin järisyttävän onnellisiksi, ja henkinen hyvinvointi on mulle äärimmäisen tärkeää. 

Ajatukset ovat siis olleet paljon jossain ihan muualla kuin treenaamisessa. Seuraava treenisuunnitelma on hankkia salikortti myös tänne Helsinkiin ihan perus punttikselle, hyviä vaihtoehtoja otetaan vastaan!
Sellaisia pohdintoja tähän päivään, treenikuplan ulkopuolelta 🙂

Ihanaa viikkoa! 

~ Amanda

AJATUKSIA YRITTÄJYYDEN ALKUTAIPALEELTA

Perustin oman yrityksen alkuvuodesta 2017. Olen siis aivan tuore yrittäjä, ja kokemusta on vasta neljän kuukauden ajalta. Ajattelinkin hieman koota rehellisesti mitä ajatuksia tässä yrittäjyyden alkumetreillä on herännyt.

Ensinnäkin, tämä vapaus on ihanaa! On siistiä tehdä töitä isolla intohimolla ja ideoida uusia juttuja tietäen, että vain taivas on rajana. Haluan antaa asiakkaille kaiken ammattitaitoni ja hyödyntää kaiken tietoni ja ahmia uutta faktaa jatkuvasti lisää. Myös vastuu on aika jees, se motivoi opiskelemaan jatkuvasti uutta ja olemaan koko ajan parempi ja parempi siinä mitä tekee. 

Parasta tässä työssä on ehdottomasti tyytyväiset asiakkaat! Kun asiakas saa uusista terveellisistä tavoista kiinni tai saavuttaa tavoitteensa. Kun onnistun vetämään hyvät treenit ja kaikki lähtevät hyvillä fiiliksillä treeneistä. Kun asiakas kokee uusia ahaa -elämyksiä, saa lisää energiaa arjessa jaksamiseen tai lisää motivaatiota tekemiseen. Se on palkitsevaa!

Markkinointi on superhaastavaa mutta kivaa! Tykkään suunnitella uusia juttuja joilla vangita ihmisten huomio, mutta samalla tuo on erittäin haasteellista! Varsinkin tällä alalla, kun omia arvojaan joutuu miettiä toden teolla. En voi esimerkiksi kirjoittaa postausta siitä, miten laihtua 10 kiloa ennätystahtiin, vaikka klikkauksiahan sillä saisi varmasti paljon ja ihmisiä alkaisi varmasti kiinnostaa myös valmennukseeni pääseminen. En voi ammattilaisena kannustaa ihmisiä asioihin, jotka ovat vain terveydelle haitaksi, vaikka valtaosa ihmisistä janoaakin nopeaa muutosta. Varsinkin ihmiset, joilla ei ole tietoutta hyvinvointiin liittyvisät asioista, haluavat löytää valmentajan, joka lupaa kaiken tänne heti nyt. Mä en sellaista voi tai edes halua luvata. Toki huikeita muutoksia voi ja saakin tavoitella, mutta mulle on tärkeää, että muutokset ovat myös pysyviä. Siksi mun onkin erotuttava silkalla ammattitaidolla ja -tiedolla. 

Ylipäätään kiinnostavan sisällön ja mainosten tuottaminen on vaikeaa. Miten saavuttaa juuri se oma kohderyhmä ja saada heidät vielä kiinnostumaan ja vakuuttumaan musta ja mun palveluista. Mä olenkin päättänyt, että haluan mun valmennettavien saavan mahdollisimman paljon eväitä koko loppuelämäksi; uutta tietoa ja uusia tapoja. Se on asia, millä erotun. Mulle ei esimerkiksi riitä, että asiakkaan ruokavalio on pelkästään räätälöity hänen taustojen, tavoitteiden ja toiveiden mukaan. Mä haluan lisäksi antaa paljon käytännön vinkkejä ja olla tukena muutoksen tiellä, en vain lapata A nelosta kouraan ja sanoa kiitos heipat. Haluan, että mun asiakkaat tietää, että mä oon tukena ja autan parhaani mukaan. 

Tähän mennessä fiilikset ovat olleet siis todella hyvät, mutta toki välillä tulee päiviä kun tuntuu, ettei asiakkaita tule koskaan olemaan tarpeeksi saadakseni tästä itselleni työn, jolla tulen taloudellisesti toimeen. Mutta intohimo sekä usko itseen riittää pitkälle. En mä tätä kyllä pois vaihtais 🙂

TSEKKAA MYÖS EDELLINEN POSTAUS: Omat ennätykset ja kehittyminen CrossFitissa 

~ Amanda