ÄLÄ RÄÄKKÄÄ KEHOASI, VAAN KUUNTELE SITÄ

Olen puhunut tänä syksynä mun treenimotivaatio-ongelmista. Alkusyksystä motivaatio oli ihan nollassa, josta se pikkuhiljaa lähti nousemaan hieman korkeammalle. Mulla ei ollut kahteen vuoteen ollut sen kummempaa ongelmaa treenimotivaation kanssa, vaan mulla oli todella hyvä draivi päällä koko ajan. Tottakai välillä oli niitäkin päiviä kun treeni ei napannut, mutta se nyt on ihan normaalia. Motivaatio ei kuitenkaan koskaan jäänyt pidemmäksi aikaa alas, vaan oli kateissa ehkä sen pari tuntia ennen treeniä ja salille päästyäni puhkuin taas intoa treenin suhteen.

Kerkesin jo iloita jossain vaiheessa siitä, että kyllä se motivaatio vaan vielä palaa takaisin. No, eipä koskaan palannut, ainakaan samalle tasolle kuin mitä se oli vielä viime kesänä ja siitä edelliset kaksi vuotta ollut. Välillä se kävi vähän korkeammalla, mutta romahti aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kerkesin jo miettiä, että tykkäänkö mä enää liikunnasta ollenkaan, kun ei se vaan yksinkertaisesti nappaa.

Tällä viikolla taas raahautuessani itseni pakottamana salille havahduin siihen, etten ole pitkiin aikoihin mennyt salille aidosta halusta mennä. Olen mennyt siksi, että pitää ja on pakko. Olen ajautunut vain suorittamaan treenini, enkä ole nauttinut niistä. Jälkeenpäin on ollut ihan hyvä olo – ainakin välillä.
Aloin kuitenkin miettimään asioita ja mietin mm. sitä, että miksi teen tätä jos mua ei kiinnosta. Tulin siihen tulokseen, että tärkein syy on se, ettei mun vaivalla hankitut treenitulokset katoa savuna ilmaan. Kyllähän se harmittaisi huomata, ettei pystyisikään enää tehdä samoja asioita kuin ennen. Mutta onko se väkisin treenaaminen sen arvoista? Ei.

Mun tilanne on siitä hassu, että mm. kehonhuolto ja lenkkeily on ollut ennen mulle sitä pakkopullaa, ja rankka CrossFit -treeni on ollut sitä johon on intoa riittänyt vaikka muille jakaa. Tällä hetkellä homma on kuitenkin kääntynyt täysin päälaelleen, mä kaipaan kävelylenkkejä, rentouttavia joogatuokioita, talvisessa metsässä hiihtämistä ja luistelua ulkojäillä. Rauhallisempaa liikuntaa kohtaan olen tällä hetkellä aivan tajuttoman motivoitunut, varmaan motivoituneempi kuin koskaan. Tai oikeastaan tämä ei mun mielestä ole hassua ollenkaan, koska luultavasti tämä kertoo jostain. Mun keho ja/tai mieli kaipaa nyt jotain muuta.

Tiedättekö, kuinka vapauttavaa oli antaa itselleen lupa tehdä juuri sitä mikä tuntuu hyvältä? Ihan mielettömän vapauttavaa. Tiistaina mulla oli ihan tajuttoman hyvä fiilis koko päivän, ja ainut mikä aamupäivällä rikkoi tuota fiilistä oli se, että olin suunnitellut meneväni treenaamaan. Ai että se fiilis kun tajusin että hei, ei sun Amanda oo mikään pakko. Sen sijaan päädyinkin tekemään dynaamisia liikkuvuusharjoitteita ja se tuntui niiiin hyvältä! <3

Keho on fiksu, se osaa kyllä kertoa kunhan sitä kuuntelee. Toki sen kuunteleminenkin vaatii hieman taitoa, jotta osaa mm. erottaa sen, mikä on silkkaa laiskuutta ja mikä taas sitä, että keho tai mieli oikeasti kaipaa lepoa. Aina se sali ei välttämättä nappaa, vaikka kroppa olisikin vastaanottavainen treenille. Mun sisäinen suorittaja meinaa myöskin monesti ottaa valtaa, kropan viestejä on välillä niin vaikea kunnioittaa. Vaikka olo olisikin kuin jyrän alle jäänyt, mutta kalenterissa lukee salitreeni sille päivälle, niin tuntuisi väärältä jättää se välistä. Vaikka tiedostankin sen, että huonosti palautuneena treeni tekee vain hallaa.

Mun mielestä tämä on hyvinvointia parhaimmillaan. Se ei ole pelkkää fyysistä hyvinvointia, vaan myös psyykkistä. On ihanaa antaa itselleen lupa liikkua juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, kunhan liikkuu! Sohvalle ei kannata jäädä toistuvasti makaamaan, totta kai sekin on välillä erittäin OK. Tähän päälle vielä hyvää ja terveellistä ruokaa säännöllisin väliajoin, tarpeeksi laadukasta unta ja läheisten seuraa – mitä muuta sitä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin? 😉

~ Amanda

TOTEUTUIVATKO MUN LUPAUSKET VUODELLE 2017?

Fiilis kun tiedostat, ettet ole hetkeen kirjottanut blogia, kirjaudut sisään ja katsot että ok, 2kk edellisen postauksen julkaisusta. Järkyttävää.

Pari viikkoa uutta vuotta takanapäin, millaisia lupauksia te teitte seuraavalle vuodelle? Mä oon tehnyt joka vuosi muutaman lupauksen, joten ajattelin tehdä pienen katsauksen, miten mun viime vuotisten lupausten kävi!

VUODEN 2017 LUPAUKSET

Muscle upin oppiminen:
Ensimmäisen muscle upini (renkailla, kipillä) sain ihan tammikuun alussa. Liike oli kuitenkin vielä todella pahasti hakusessa, ja ekan muscle upin jälkeen kestikin varmaan pari kuukautta ennenkuin sain liikkeen suoritettua onnistuneesti uudelleen. Ilmoittauduin Voimavahtilan mucle up -kurssille ja sain sieltä vinkkejä miten liikettä kannattaa lähteä treenaamaan ja miten voimaa kannattaa muscle upiin treenata. Keväämmällä muscle up alkoi sujumaan hieman paremmin, useat yrityksen onnistuivat ja olin niin mielissään! Syksyn tullen treenimotivaation himmetessä muscle up -treenitkin jäivät ja sen koommin en ole liikettä enää saanut, enkä tosin treenannutkaan kuin ehkä kahdesti?
Eli periaatteessa en tähän tavoitteeseeni päässyt, sillä vaikka sain ensimmäiset muscle upini vuonna 2017, niin en kuitenkaan oppinut liikettä. Se ei millään tavalla ole vielä selkärangassa.

Takakyykky 90kg:
Vuoden 2016 ja 2017 vaihteessa tein Hatch Squat -kyykkyohjelmaa, jonka jälkeen tein takakyykkyennätykseni 90kg ja hieman myöhemmin 92,5kg. Eli tähän päästiin, tosin en ole kevään jälkeen kokeillut maksimeja kyykyssä, enkä tiedä millaisia lukemia sieltä nyt nousisi.

Ehjänä pysyminen:
Tässä treenimatkan varrella on sattunut kaikenlaista haaveria jalan pahasta murtumisesta pienempiin venähdyksiin, ja välillä hermot on olleet koetuksella selän tai olkapäiden jumittaessa. Kävin vuoden alusta kesään asti kuukausittain fysioterapiassa, josta sain aivan kullan arvoisia vinkkejä, miten pysyä ehjänä. Ja koko vuoden oon pysynyt varmaan ehjempänä kuin koskaan! Oon kuunnellut ja huoltanut kehoa, eikä tule mieleen nyt mitään sen kummempaa kremppaa vuodelta 2017. Mulla on ollut aivan surkea liikkuvuus, ja sitä pitäisi tässä edelleen silti parannella. Moni kremppa nimittäin johtui mulla yksinkertaisesti överijumeista.

MITÄ LUPASIN VUODELLE 2018?

Tälle vuodelle en luvannut aluksi mitään. Sitten muistin mun viime syksyn, en ole pitkään aikaan ollut niin kateissa liikunnan kanssa. Myös ruokailussa on ollut parantamisen varaa, etenkin lämpimiä ruokia olisi voinut mun syksyyn mahtua enemmän.
Liikunnan suhteen en ole luvannut mitään, en viitsi stressata asiasta ja liikun kehoa kuunnellen ja fiiliksen mukaan muutaman kerran viikossa. CrossFit ja muu lihaskunto on jäänyt vähän vähemmälle, mutta tarkoitus olisi tässä armolliseen tahtiin päästä takaisin hieman aktiivisempaan eloon niidenkin osalta. Toki tämänkin hetkinen määrä on oikein oiva ainakin ylläpitämään jonkinlaista kuntoa. Tällä hetkellä tuntuu edelleenkin, että kevyempi liikunta on paikallaan. Jooga ja reippaat kävelylenkit houkuttelevat enemmän, joten niihin olisi mukava panostaa.
Mulla on siis vain yksi lupaus tälle vuodelle: syö kaksi lämmintä ateriaa päivässä! Viikonloppuisin nukun myöhään, joten silloin voin joustaa asian kanssa, mutta arkisin yritän pysyä tiukkana. Edes tuhti munakas tai ruokaisa salaatti, ei leipää tai rahkaa korvikkeeksi kiitos.

Musta on kuitenkin ihanaa, että tällä hetkellä tuntuu, että olen koko ajan enemmän täynnä virtaa! Tästä tulee hyvä vuosi, vaikkei lupauksia yhtä enempää olekaan. Armollisuus itseä kohtaan on kuitenkin myös tärkeää, ja helpompi muutenkin päästä tavoitteeseen kun ei lupaile liikoja 😉

Ihanaa uutta vuotta 2018!

~ Amanda