Puhuinkin jo Instastoorissani (@ptamandasilver) mun nollaa hipovasta treenimotivaatiosta. Ajattelin kuitenkin purkaa aihetta myös täällä, se on asia mikä on vähän harmittanut viime aikoina.
Mä havahduin jossain vaiheessa siihen, että treeneihin lähteminen tuntui normaalia tahmeammalta aika usein. Sen jälkeen aloin skippaamaan treenejä ja viimeiset pari-kolme viikkoa on olleet ihan superhuonoja treenien kannalta.
Kahteen vuoteen mulla ei oo ollut moti näin alhaalla, ja aloin miettimään sille syytä. Viimeksi syynä oli jatkuvat krempat, selkään sattui, olkapäähän sattui ja joka paikka krakasi. Tällä kertaa oon tullut siihen tulokseen, että mun elämässä yksinkertaisesti tapahtuu liikaa just nyt. Kroppa tuntuu ihan ok hyvältä, mutta aivokapasiteetti ei tahdo riittää. Muutin pari viikkoa sitten Helsinkiin, ja muuttorumban lisäksi on pitänyt totutella uuteen ympäristöön (kyllä, mä en todellakaan sopeudu tosta vain), etsiä uutta rytmiä arkeen pidentyneen työmatkan vuoksi, muutenkin töitä on ollut ihan sikana (mikä on hyvä!!!) ja lisäksi mulla on muutakin elämää kuin työ ja treeni. Haluan tehdä työt just enkä melkein, ja jotenkin nyt tuntuu, etten pysty tällä hetkellä keskittymään täysillä kumpaankin. Rakastan mun työtä, ja saan siitä energiaa vaikkei se kaikkein helpoin duuni olekaan. 🙂
Tää tilanne on jokseenkin pelottava tai vähintäänkin hämmentävä. Lisäksi alkuun stressasin vielä siitä radikaalisti pienentyneestä treenimäärästä, mutta ihan turhaan. Mieli vain tarvitsee lepoa juuri nyt, enkä halua väkisin treenata jos se ei tunnu hyvältä. Pelkään, että muuten tästä touhusta (CrossFitista) menee kokonaan maku. Siksi olenkin tällä viikolla treenaillut ihan fiiliksen mukaan, olen tehnyt höntsätreenejä ja vain niitä juttuja joita oikeasti tekee mieli tehdä. Esimerkiksi keskiviikkona ohjasin teineille liikuntaa urheilukentällä, ja teki mieli liikkua siellä itsekin. Siispä kävin vielä illalla vähän heilumassa mestoilla. Ei tainnut tulla edes hiki, mutta pääasia, että sai vähän happea ja edes jotain pientä liikettä.
Välillä on todella vaikeaa erottaa laiskuus oikeasta mielen tai kehon väsymisestä, mutta siinäkin onneksi harjaantuu. Treenin kuuluu kuitenkin olla energiaa antavaa, ei ottavaa. Tällä hetkellä se aiheuttaa lähinnä stressiä. Kaipaan jotain erilaista, jotain hieman lempeämpää. Haluaisin vielä tälle kesälle suppailemaan, ja ilmajoogakin olis niin sikakivaa pitästä aikaaa! Ja metsässä hölkkäilykin kuulostaa erittäin hyvältä just nyt.
Mä siis nyt menen ihan fiiliksen mukaan sen aikaa kun siltä tuntuu, ja uskon, että motivaatiokin palaa hieman nopeammin kun sitä ei pakota tulemaan takaisin. Olen vasta muutaman päivän antanut asian vain olla, ja nyt jo tuntuu fiilis paljon paremmalta! Kerään nyt vielä tätä motivaatiota, ja kun siltä tuntuu, niin treenaan taas. Siihen asti lepään ja höntsään 😉
Tekee kyllä niin hyvää kuunnella omaa kehoa ja mieltä, mitä ne tarvitsee. Nyt mä kaipaan kevyempiä treenejä vastapainoksi tälle hulabaloo-arjelle. Eiköhän tämä elo tästä taas tasoitu ja motivaatiokin palaa kun saan uudesta rytmistä ja elämäntilanteesta kiinni. Liikunta on kuitenkin myös iso stressi elimistölle, ja kova kuormitus yhdessä stressin kanssa ei todellakaan kehitä, päinvastoin tekee todella suurta hallaa keholle.
Ethän unohda kuunnella mitä sun kropalla on sulle sanottavaa! 🙂
~ Amanda
