KUN TREENIKUPLA PUHKEAA

Joskus jotkin asiat ymmärtää vasta jälkeenpäin. Esimerkiksi sen, että viimeiset 2 vuotta olen elänyt vanhvasti treenikuplassa. Olen hengittänyt urheilua, opiskellut sitä, tehnyt sen parissa töitä ja viettänyt urheilun parissa vielä vapaa-aikanikin. Olen viimeaikoina puhunut motivaatio-ongelmistani omia treenejäni kohtaan (joka tosin alkaa jo palailemaan) ja uudesta elämänrytmistä josta alan vasta pikkuhiljaa saamaan kiinni. Vasta hiljattain tajusin, mistä kaikessa taitaakin olla kyse. Mun treenikupla on puhjennut.

En yleensä kovinkaan paljoa raota mun yksityiselämääni täällä blogin puolella, mutta tänään aion tehdä niin. Homman nimihän on se, että muutin vasta kuukausi sitten Tuusulasta porukoiltani Helsinkiin (hahhah, tunnen itseni niiiiin nuoreksi sanoessani tämän, mutta niinhän mä olenkin :D). Ensimmäiset viikot menivät totutellessa uuteen elämäntilanteeseen ja asuinpaikkaan, on aika iso muutos vaihtaa rauhallinen omakotitaloalue kerrostalolähiöön. Autottomana salille kelkkominen vei yhtäkkiä reilusti yli tunnin suuntaansa, ja työn sekä työmatkojen lisäksi aikaa veivät kaikki muut velvollisuudet mitä nyt omillaan asuvan täytyy hoitaa. Yhtäkkiä se tuttu oma perhe katosi fyysisesti ympäriltä, ja jouduin oikeasti pärjäämään omillani. Tässä vaiheessa alkoivat motivaatio-ongelmat. Aivokapasiteetti ei yksinkertaisesti enää riittänyt salille, halusin hoitaa työni kunnialla ja totuttautua uuteen elämäntilanteeseen. Treenaaminen olisi yksinkertaisesti ollut liikaa.

Pikkuhiljaa aloin päästä alun vaikeuksista eroon, samoihin aikoihin kun mun sosiaalinen elämä räjähti positiivisella tavalla käsiin. Asun tällä hetkellä siis hyvän ystäväni kanssa, joka muutti pkseudulle opiskelujen perässä.
Mulla on viimeiset vuodet ollut ”vain” muutama hyvä ystävä (toki nuo samat ihanat ystävät ovat mun elämässä edelleen), jotka ovat tosin muuttaneet viimeisen parin vuoden aikana muualle opiskelemaan, ja suoraan sanottuna mun sosiaalinen elämä on ollut välillä hyvinkin laimeaa. Mulla on siis ollut ystäviä ympäri Suomea mikä on ihanaa, mutta kyllä mä tarvitsen niitä ystäviä myös hieman lähemmäksi. Viimeisen kahden vuoden aikana niitä ei ole tässä 100km säteellä pahemmin ollut, sillä kaikki ovat levittäytyneet kukin minnekin. 

Nyt viimeisen kuukauden aikana oon kuitenkin yhtäkkiä tavannut kymmeniä uusia ihmisiä ja saanut monta uutta kaveria ja jopa ystävää. Tällä hetkellä mun elämän on aivan sairaan hauskaa, ja oon ihan älyttömän onnellinen. Mä oon kaikesta huolimatta todella sosiaalinen ihminen, ja nautin niin suunnattomasti ihmisten seurasta. Sen lisäksi että asun ystäväni kanssa, näen myös muita kavereitani ainakin neljänä iltana viikossa. Yleensä me vaan ollaan ja jutellaan, pelaillaan, syödään hyvin ja liikaa, välillä istutaan yömyöhään nuotiolla. Ihanaa yhdessäoloa 🙂

Tämä kaikki on onnistunut puhkaisemaan mun kuplani. Ja vaikka oonkin niin onnellinen juuri nyt, niin on tämä kaikki myös todella outoa. Yhtäkkiä mä koen eläväni enemmän kuin pitkään aikaan, en hengitä pelkkää urheilua vaan oikeesti nautin elämästä ja vapaudesta. Mä rakastan urheilua edelleen, mä rakastan mun työtäni edelleen. Hyvinvointi on mulle edelleen intohimo. Mutta nyt mulla on myös paljon muutakin elämää. Mun täytyy taas hakea tasapainoa tämän kaiken välille uudestaan. Kun yhtäkkiä viettää monta iltaa, kymmeniä tunteja viikossa ystävien kanssa, täytyy vain miettiä enemmän aikataulutusta. Minne laitan kaikki ne salitreenit, lenkit ja kehonhuollot. Laitanko niitä enää niin montaa kuin ennen, vai etsinkö niihinkin kokonaan uuden rytmin? Haluan edelleen kehittyä urheilussa, saada enemmän leukoja ja kyykätä isommilla painoilla. Pystyä vielä joskus juoksemaan myös asfaltilla (ihan vaan koska mun suuntavaistolle suunniteltuja asfalttireittejä on täällä Helsingissä helpompi löytää kuin metsäpolkuja) ja saavuttaa parempi liikkuvuus. Joka tapauksessa ystävien kanssa vietetty aika on mulle niin tärkeää, että siitä en luovu enkä halua sitä omien treenejeni vuoksi myöskään rajoittaa (työt on sitten asia erikseen). Ystävät tekevät mut vaan niin järisyttävän onnellisiksi, ja henkinen hyvinvointi on mulle äärimmäisen tärkeää. 

Ajatukset ovat siis olleet paljon jossain ihan muualla kuin treenaamisessa. Seuraava treenisuunnitelma on hankkia salikortti myös tänne Helsinkiin ihan perus punttikselle, hyviä vaihtoehtoja otetaan vastaan!
Sellaisia pohdintoja tähän päivään, treenikuplan ulkopuolelta 🙂

Ihanaa viikkoa! 

~ Amanda