EROON ULKONÄKÖPAINEISTA JA STRESSAAVASTA RUOKAILUSTA

Luin jotain vanhaa postausta, jossa tulin erikseen kertomaan teille, että aion kyseisellä viikolla syödä herkkuja kaksi kertaa. Postauksen otsikko oli ”Stressitön valinta”. Ja kyllä, olihan toi valinta stressittömämpi, mutta jo tollasen postauksen kirjoittaminen taitaa kertoa siitä, ettei ruokailu ylipäätään oo ollut kovin stressitöntä. Ja syy, miksi stressasin ruuasta, oli ulkonäköpaineet.

_mg_8201

Oon niin onnellinen, että osaan nykyään syödä niin paljon rennommin. Pitkään vaan haaveilin siitä. Tällä hetkellä en ikinä kirjottais tollasta postausta, miksi kirjottaisin? Syöminen on aika normaali asia, eikä jokaisesta suupalasta tarvitse aina olla raportoimassa jonnekkin. Mä syön herkkuja sen verran kun tuntuu, viikosta riippuen jopa aika paljon. Ostan oikeestaan joka perjantai itselleni irttareita tai suklaa- ja jogurttikuorrutteisia irtopähkinöitä ja röhnötän sängyllä tietokoneen kanssa. Lisäksi syön viikosta riippuen myös kaikkea muuta mitä mulle satutaan tarjoomaan (viime viikolla meni irtokarkkien lisäksi mm. hampurilaisateria, juustokakkua, suklaata ja täytekakkua). Herkkupäiviä on usein minimissään kaksi. Joskus myös kolme tai neljä, mutten osaa nyt sanoa mitään yleisintä herkkupäivien määrää, sillä en pidä niistä lukua.

Tähän tilanteeseen oon päässyt oppimalla hyväksymään oman kroppani. Aluksi jouduin joskus ”pakolla” herkuttelemaan, koska halusin huomata, etten liho siitä. Aluksi tiheämpi herkuttelu aiheuttikin toisinaan morkkistelua, koska pelkäsin lihovani. Oon kuitenkin syönyt rennosti keväästä asti eikä mitään dramaattista ulkonäössä ole tapahtunut, päinvastoin, en oo tainnut ikinä arvostaa mun kehoa näin paljoa. Se on kaunis, vahva ja pystyy vaikka mihin! 🙂

_mg_8214

Mä jouduin todellakin tietoisesti tekemään töitä sen eteen, että oppisin tykkäämään siitä mitä näen peilissä. Miten sitten onnistuin?

  1. Alkuun pääsin vaihtamalla treeniasennetta vähemmän ulkonäkökeskeiseen, tavoite pyöreästä pyllystä korvattiin tavoitteella kyykätä isommilla painoilla.
  2. Sen jälkeen hoksasin, etten vaan ikimaailmassa jaksais olla tiukkis ruokailuissa. Tuota seurasi ajatus, että on turhaa stressata omasta ulkonäöstään, jos ei asialle aio kuitenkaan tehdä mitään (lisää täällä). Tajusin, että timmi ulkonäkö vaatis niin paljon duunia, enkä kokisi hyvää ulkonäköä ton kaiken ruuasta kieltäytymisen arvoiseksi. 
  3. Viimeiseksi opettelin katsomaan peiliin armollisemmin. Sen sijaan, että olisin etsinyt ne kaikki kehitettävää kaipaavat kohdat, etsin ne kehonosat, joihin olen tyytyväinen. Ja hei, omalla asennolla on merkitystä siinä, miltä oma kroppa peilissä näyttää, ja itsensä pieni huijaaminen etenkin alussa on todellakn ok!

Koen silti tälläkin hetkellä syöväni terveellisesti. Perusrunko on terveellinen ja ruokailu on säännöllistä. Syön juuri sen verran ja silloin kun kroppa sanoo. Eli syön silloin kun on nälkä (nälkää ei pidä kuitenkaan päästää liian kovaksi) ja lopetan kun olo on kylläinen. Niin helppoa se on! Pyrin syömään mahdollisimman monipuolisesti ja paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Ja vaikka herkkuja meneekin jonkin verran, niin varsinainen makeenhimo mulla on todella harvoin, vaikka aika herkkusuu oonkin. Suurin syy herkutteluun on sosiaaliset tilanteet, ja kerran viikossa on ihanaa rentoutua herkutellen vaikka yksinään tuijotellen ruutua. Ehkä siis pientä tapasyömistä havaittavissa, mutta en ota siitäkään stressiä niin kauan kun oma olo tuntuu hyvältä.

~ Amanda

amandasilver

8 vastausta artikkeliin “EROON ULKONÄKÖPAINEISTA JA STRESSAAVASTA RUOKAILUSTA”

  1. Siis tää teksti on kuin suoraan multa! 😀 olen vuosien ajan noudattanut milloin mitäkin ruokavaliota, osa sellaisiakin jotka pyrkivät hyvään eli gluteenitonta jne, mutta silti kaikessa tähtäsin aina matalampaan painoon.

    Viime kesälomaa ennen otin asenteen, että nyt en stressaa YHTÄÄN miten paljon lomakiloja kertyy vaan elän miten hyvältä tuntuu ja katsotaan sitten, mitä tuhoja on saatu aikaan. Newsflash, paino pysyi tismalleen samana vaikka en kontrolloinut yhtään mitään mitä söin – söin toki enimmäkseen normaalisti, mutta mukaan mahtui myös paljon viiniä ja herkkuja. Sen jälkeen koko syksyn olen yrittänyt syödä ihan normaalisti ja sitä mitä tekee mieli, ja en voisi olla tyytyväisempi kroppaani ja olotilaani! Ajoittain mieli menee vanhoihin kiemuroihin, eli ”näyttäisin kyllä paremmalta pikkujoulumekossa jos pudottaisin pari kiloa…” jne mutta koitan olla antamatta liikaa huomiota noille ajatuksille.

    • Eikö ookkin vapauttavaa kun voi syödä just niinkun haluaa stressaamatta! 🙂 Toki huonoja päiviä tulee kaikille ja se on ihan normaalia, mutta kunhan on suurimman osan ajasta tyytyväinen, niin se on jo iso juttu!

  2. Ihanan tervehenkinen teksti tällä forumilla! Tämä on asia jota itsekin opettleen parhaillaan. Kesällä laihdun ihannepainooni, ja siihen kyllä kuului sitä kieltäytymistä herkuista, fiksusti kyllä söin noin muuten. Ei se oo kokonaisvaltaista hyvinvointia kuitenkaan, että mietitään ”milloin saa syödä” jotain herkkuja. Mitä iloa on olla timmissä kehossa, jos miettii jatkuvasti ruokaa (negatiivisessa mielessä) ja kieltäytyy yms? Nyt opettelen sitä sallivampaa otetta.

    • Kiitos! 🙂 Ja siis toki tuollainen linja voi sopia joillekin jotka eivät sitä koe mitenkään stressaavaksi. Mutta luulen, että valtaväestö haluaa myös välillä herkutella. Ja kyllä todella moni varmasti stressaa ruokailusta, sellanen perus maalaisjärki ja kotiruokailu on joutunut vähän hukkaan. Tuntuu, että helposti ihan perusruuatkin mielletään jotenkin epäterveellisiksi, kun kaiken pitäis olla jotain superfoodia. Jos lautaselta löytyy jauhelihakeittoa eikä jotain superterveellistä kasvisruokaa, niin joskus itsekin tuntuu, että voiko tällaisesta normiannoksesta ottaa kuvaa ja julkaista esim. blogissa.

  3. Voi vitsi, sulla on vaan niin ihailtavan terve asenne liikuntaan, syömiseen ja ulkonäköpaineisiin! Ainakin sellainen vaikutelma blogistasi tulee; olet myös rehellinen, ja pohdit kivasti myös hassuja ajatuksiasi. Tsemppiä oikein paljon eteenpäin!
    Millaisia pohdintoja sulla on ollut kadonneen liikuntamotivaation etsimisestä? Onko sellaista aikaa ollut? Mua on sellainen vaivannut tänä syksynä, ja mietin, että onkohan muilla vastaavaa… motivaation kadottamista, kömpelöksi itsensä tuntemista jne… Pääasiassa kyse on vain siitä, että olisi kiva liikkua ja tykätä siitä, ei siis mistään laihdutus- ym. tarpeista.

    Iloa talveesi! 🙂

    • Voi kiitos! 🙂 Nyt en kyllä oo tosi pitkään aikaan kärsinyt motivaation puutteesta! Niitäkin aikoja on tottakai ollut (lähinnä ennenkuin löysin CrossFitin) ja yksittäisiä päiviä on toisinaan edelleen. Yleensä sit pitää vaan lähteä, ja jos on joku pidempi huonon motivaation kausi meneillään niin varmaan jo 1-2 viikon jälkeen pääsee taas vähitellen ”kiinni” treeneihin kunhan sinne ensin vaan itsensä pakottaa ja kohta treeniä jo kaipaa 🙂 Ihanaa talvea myös sulle!

    • Oho, en tarkoittanut, et sulla olisi motivaation puutetta nyt, vaan yleisesti ottaen, onko sulla millaisia mietteitä. 🙂

    • Aa ohops! 😀 Mun mielestä se riippuu paljon tilanteesta, jos yleensä ei ole motivaation puutetta niin sen kerran kun tulee niin turha ottaa stressiä jos treeni jääkin kerran väliin. Jos taas on pidempi kausi niin silloin toi karun kuuloinen pakotusmetodi toimii useimmilla 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta