MUN TARINA: LIIKUNNANVIHAAJASTA LIIKUNTA-ALAN AMMATTILAISEKSI

_mg_8143

Mä oon ihan satavarma, että mun ala-asteen opettaja sais slaagin jos kuulis, että mä oon liikunta-alalla. Tai että oon ihan hulluna treenaamiseen. Tai jo siitä, että noi asiat kiinnostaa mua vaan niin sikana. Jaa miksi? Koska mä olin ala-asteella koulussa se, joka inhos liikkatunteja sekä välitunteja (koska piti mennä ulos) ja juoksi palloa peläten karkuun. Hengaili usein yksin kaikki välitunnit, koska kaikki muut pelas jalkapalloa. Joka julistautui liikunnanvihaajaksi ja purki energiansa mieluummin syömällä vielä vähän lisää. Totta puhuen, myös pikku-Amanda menis varmana paniikkiin jos kertoisin, missä oon kymmenen vuoden päästä. Se varmaan villiintyis, puhkasis kaikki koulun jalkapallot ja yrittäis ajaa jotain välituntikieltolakia. Ainoat liikuntalajit mistä tykkäsin, oli ratsastus, voimistelu ja taitoluistelu. Onneksi olin superkova leikkimään, ja liikuin siksi huomaamattani paljon. Eli todellisuudessa en vihannut liikuntaa niin paljon kuin luulin, mutta koululiikassa oli aina pelkkiä pallopelejä, ja niistä en tykännyt.

Noista ajoista on tultu paljon eteenpäin, mutta viha mm. palloilulajeja kohtaan on jättänyt jälkeensä surkean palloilutaidon, minkä takia tälläkin hetkellä oon pelatessa vaan tiellä. Siksi en edelleenkään vaivaudu pelaamaan. Eipä se mua millään tapaa houkuttelekaan, joten6 tyydyn kuntopalloon.

_mg_8154

Miten oon sitten lopulta tullut näinkin pitkälle? Kaikki lähti luultavasti yläasteen innostavasta terveystiedon opesta. Kiinnostuin terveydestä, ja lenkillä melkein kuulin, miten mun kroppa otti kaiken sen liikunnan hyödyn vastaan. Toki tossa iässä myös ulkonäköpaineet on kovat, ja lenkillä iloitsin myös poltetuista kaloreista.

Pikkuhiljaa aloin huomata, että liikunnasta tulee myös ihan superhyvä olo. Lisäsin treenikertoja, monipuolisitin treenejä ja treenaamisesta tuli säännöllistä sen sijaan, että liikunta olis mennyt kausittain. Eksyin salille ja innostuin, kun huomasin, että mulla on voimakas kroppa. Olin aina ajatellut olevani kaikessa liikunnassa huono, ja nyt löysin sen oman vahvuuden. Liikunta ei kuitenkaan kuulunut viikonloppuihin, sillä viikonloppuna täytyi nauttia, eikä liikunta ollut vielä tarpeeksi nautinnollista. 

Vielä silloinkin, kun perustin tämän blogin, yksi mun suurimmista motivaattoreista oli ulkonäkö. Koin kyllä nauttivani treenaamisesta, mutta näin jälkeenpäin en ole ihan niin varma, nautinko oikeasti niin paljoa kuin luulin. Eikä silläkään välttämättä ole niin suurta merkitystä, pääasia, että liikuin. Lenkkeilin ja kävin salilla, oli siistiä pystyä vetämään 10 leukaa, venyä vaikka vastaheränneenä spagaatiin, seisoa päällään (kyllä mä siis jotain silloin lapsenakin opin ;)) ja jaksaa juosta 10 kilometriä tuosta vaan. Silti monesti etenkin salitreenin jälkeen tuntui, että jotain puuttuu. Koskaan en tuntenut, että treeni olisi ollut riittävän rankka.
Lisäksi stressasin noihin aikoihin, varmaan parin kolmen vuoden ajan, mun syömisistä ihan liikaa, ruokailut oli aina kaikki tai ei mitään, en vaan pystynyt syömään niinkuin vaikkapa mun kaverit, jotka herkuttelivat silloin kun siltä tuntui, ja nauttivat hyvällä omalla tunnolla syömästään ruuasta. Tarkkailin alitajuisesti koko ajan syömiäni kaloreita, ja repsahtaa en vaan voinut jos ei ollut herkkupäivä. Piste. Mutta sen kerran kun aina kerran viikossa herkuttelin, niin homma lähti joka kerta lapasesta. Söin kuin se olis viimeinen kerta kun saan herkutella. Kaikki oli niin ulkonäkökeskeistä, halusin olla paremmassa kuosissa, mutten vaan pystynyt tekemään asialle mitään vaikka kuinka yritin.

_mg_8156

Mutta ah, taas päästäänkin mun lemppariaiheeseen, kuka arvaa? Yasss, CrossFit. Ihan oikeesti, oon itsekin välillä niin hämmentynyt, miten sen todellisen oman jutun löytäminen voikin saada kaiken niin päälaelleen! Oon oppinut aidosti nauttimaan treenistä ja oon monesti yhtä hymyä koko loppupäivän hyvän treenin jälkeen, oon oppinut tykkäämään mun kropasta just sellasena kuin se on, enkä enää jaksa ottaa turhia paineita ruokailusta. Syön just niinkuin kauan vain unelmoin; herkuttelen just silloin kun huvittaa, enkä stressaa kaloreista. Lopetan syömisen sitten, kun kroppa sanoo, enkä silloin, kun tietty määrä kaloreita on plakkarissa. Ruokailussa ja oman kropan arvostamisessa onkin ollut eniten tekemistä ja oon joutunut tietosesti välillä pakottaakin itseäni herkuttelemaan useammin, jotta huomaisin, etten mä liho siitä. Nykyään mä katon varmaan joka päivä peiliin ja hymyilen 🙂 Enää en etsi niitä virhekohtia, vaankeskityn niihin kohtiin kropassa, joista tykkään. 

Mun päässä oli myös todella pitkään pinttymä, että ei voi olla liikunnallinen, jos ei tykkää pallopeleistä tai jos on niissä huono. Luultavasti kaikki palloilu oli niin pinnalla peruskoulussa ja olihan se muutenkin pinnalla noihin aikoihin, kaikki harrasti futista. Ja mulla on kestänyt ihan järettömän pitkään päästä eroon tosta ajattelutavasta! Kyllä mä vieläkin välillä koen, etten oo ihan niin urheilullinen, sillä yksi noin iso osa-alue on mulla niin heikko. Mutta so what? Paljon tärkeempää on se sisäinen palo ja intohimo, mitä mä koen urheilua, niitä mun omia juttuja, kohtaan. Vaikka mä oon tuleva liikunta-alan ammattilainen, niin ei mun tarvitse kaikkea osata. Mun ei tarvitse mennä valmentamaan koripalloilijoita, vaan voin ihan hyvin ”vain” viedä omaa juttua eteenpäin.

Kuvat: Mari Mäkinen

~ Amanda

amandasilver

8 vastausta artikkeliin “MUN TARINA: LIIKUNNANVIHAAJASTA LIIKUNTA-ALAN AMMATTILAISEKSI”

  1. Kiva kuulla sun tarina siitä miten oot ajautunut tolle alalle ja ylipäätään kiinnostunut liikunnasta! Mäkin olin ala-asteella aika epäliikunnallinen eikä se kiinnostanutkaan paljoa. Kuitenkin jotain tapahtui yläasteella ja aloin pikkuhiljaa kiinnostua ensin sulkapallosta ja lenkkeilystä ja myöhemmin salilla käymisestä. Lukion aloitettuani aloitin myös tanssin mutta todellisen intohimoni löysin kuitenkin ryhmäliikuntatunneista ja tavoitteellisesta salitreenistä! 😄 Mikään ei voita sitä tunnetta kun saa hakata ja potkia Bodycombatissa minkä jaksaa eikö tarvitse miettiä mitään 😍 Tai sitä kun saa nostettua uuden ennätyksen salilla. 😉 On vaan niin mahtavaa kun on löytänyt ne omat lajit joiden harrastamisesta nauttii ja treenaamaan on lähestulkoon aina kiva lähteä 😊

    • Oh toi fiilis 👌 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan siis!

  2. Tuskin moni palloilija pärjäisi crossfitissä tai vaikka esimerkiks tanssissa! 😉 tunnistin itseni niiin tosta ”liikunta ei kuulunut viikonlopun nautintoihin” – kohdasta. Nykyään perjantai-ilta salilla tai lenkillä on ihan perus! Kirjotin itseasiassa omasta liikunta- ja painonpudotustarinasta just blogiini ja otsikko oli sama kun sulla: mun tarinani. Sattumaa?:D mineam.blogspot.fi

    • No välillä tuntuu että on niitäkin, jotka pärjää melkein kaikessa 😀 Mutta luultavasti se on vain omassa päässä, koska kyllä jokaiselta löytyy myös ne omat heikkoudet.
      Ohoh aika hauska sattuma! 😀 täytyykin käydä lukemassa sun tarinas!

  3. Voi vitsi, nyt on kyllä sellanen teksti mihin pystyn samaistumaan! 😀 Itsekkin pienenä vieroksuin pallopelejä, koska en ikinä kokenut oleva niissä hyvä tai uskaltanut tarpeeksi röyhkeästi riistää muilta palloa. Itseänikin kiinnosti enemmän ratsastus ja hevosten hoitaminen ja leikin ja liikuin muuten paljon. Myöhemmin olen innostunut lenkkeilystä ja salitreenistä ja tällä hetkellä kouluttaudun personal traineriksi ja tulevaisuudessa haluaisin työskennellä liikunta-alalla ja kouluttautua lisää. Tärkeintä on että löytää sen oman jutun mitä tykkää tehdä ja löytää liikunnan ilon! Hyvä teksti, kiitos 🙂

    • Kiitos:) Kiva kuulla että löytyy muitakin liikunnan ilon löytäneitä! Ja aika samanlaiselta kyllä kuulostaa, itsekin käyn myös ptn opinnot tän liikunnanohjaajan perustutkinnon lisäksi. 😀

  4. Oi että osaan samaistua 😀 olin aina peruskoulussa se luokan pullatyttö ja muistan kuinka joku ilta itkin vanhemmille etten haluu liikkua xD(??) Oon muutenkin kyllä pienempänä harrastanu montaa eri aerobista lajia mut en oo saanu mistään oikeen kiinnostusta enempää. Kunnes aloin käymään salilla 🙂 ennen sitäkin kyllä itketti melkein mennä sinne kun aattelin et mun pitää laihtua ennen kun alan käymään salilla 😀 nykyään en osais kuvitella ees elämääni ilman salitreeniä 🙂

    • Haha voi ei 😀 Ai vitsi eiks ookkin kivaa löytää oma juttu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 1
Tykkää jutusta