MITEN OPPIA KIPPILEUKA?

*Yhteistyössä CrossFit Tuusula

Ai että mitä luksusta vietellä vapaailtaa, kun kävin treenaamassa jo heti klo 6.30 aamulla! Oikeesti tosi hyvä juttu että noita treenejä on noin aikasin, pääsen maanantaisinkin treenaamaan vielä ennen kun täytyy lähteä kouluun. Päikkäritkin ehtii ottaa vielä siinä välissä, ettei nukahda tunnille 😉

_mg_5512

Meillä on treeneissä tällä hetkellä meneillään taitokausi, ja taitojutut onkin yksiä mun lemppareista. Tehdään paljon juttuja oman kehon painolla ja treenataan kaikenlaista kivaa. Käsilläseisontaa ja -kävelyä, muscle upia, kippileukoja, käsinseisontapunnerruksia yms.

Ajattelinkin puhua tänään hieman kippileuoista. Kippileuka on siis leuanveto, jossa käytetään hyväksi vartalon heilautusta. Siitä on hyötyä esimerkiksi aikaa vastaan -treeneissä, joista täytyy selvitä mahdollisimman nopeasti. Koko kroppa on mukana liikkeessä ja syke pysyy korkealla. Kipistä on hyötyä myös muissa voimisteluliikkeissä, joissa täytyy päästä mahdollisimman ylös tangolle (esimerkiksi rinta tankoon tai muscle up). Kippi helpottaa noiden liikkeiden tekemistä, sillä se antaa vauhtia eikä raakaa voimaa tarvitse käyttää ihan niin paljoa. 

Kippileuoissa hyödynnetään nimensä mukaisesti kippiä. Kipissä kroppaa viedään vuoroin taakse- ja vuoroin eteentaivutukseen. Vatsa pysyy tiukkana ja lapatuki on tärkeä säilyttää koko liikkeen ajan. Vartalo ei siis heilu löysänä ees taas, lihakset rentona liikkeeseen ei saada tuotettua mitään voimaa. Kipissä vartalon ei kuulu lähteä heilumaan, ja tiedätkin tekeväsi liikkeen oikein kun pystyt pysäyttämään liikkeen heti kun haluat, etkä joudu odottelemaan vauhdin hidastumista.
Kippileuka tehdään niin, että tangon ollessa vartalon etupuolella leuka vetästään tangon yläpuolelle. Tämä tapahtuu siinä vaiheessa, kun olet kaikista korkeimmalla kipin taka-asennossa. Ylhäältä leuanvedosta ei voi vain pudota alas, vaan käsillä työnnetään kroppaa poispäin tangosta, jolloin vauhti ei hyydy ja voi suoraan kipata uudestaan leuan kohti tankoa. Kipin ala-asennossa rintaa työnnetään ulospäin, jolloin saadaan paremmin vauhtia seuraavaan toistoon.

Mä lähdin opettelemaan kippileukaa ensin ihan vaan kippaamalla mahdollisimman isoja kippejä. Sen jälkeen lähdin hakemaan oikeaa vetokohtaa irrottamalla käsiä kevyesti tai löysentämällä otetta tangosta siinä vaiheessa, kun olin kipin taka-asennossa (tanko vartalon edessä) mahdollisimman korkealla. Sen oikean kohdan kyllä löytää, koska se on ainut kohta, missä otteen voi irrottaa. Sen jälkeen taisinkin jo hiffata mistä on kyse, ja seuraavaksi takana ääriasennossa vetäsin leuan tankoon. 

Mulla itsellä kehitettävää ton kippileuan kohdalla on ainakin siinä, että meen aika kaukana tangosta. Toistoja sais tehtyä nopeemmin, jos menisin vähän suoraviivaisemmin ylös, enkä kiertäis tuolta kaukaa (ks. video). 

Kivaa viikkoa! 🙂

~ Amanda

amandasilver

2 vastausta artikkeliin “MITEN OPPIA KIPPILEUKA?”

  1. Miksi käyttää aikaa ja vaivaa puolikkaan leuanvedon opettelemiseen? Täyden liikeradan leuanvetokaan vasta- tai myöotteella ei ala taittumaan keneltäkään ihan muutamassa viikossa. Eri asia toki jos jotkut cf-kisat ovat tavoitteena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta