LEIKKAUKSEEN

Multa on ihan unohtunut kertoa, että mä suuntaan reilun viikon päästä kirurgin pöydälle! Niinkin dramaattinen operaatio siis kyseessä, kuin jalassa olevien lastojen poisto. En tiedä, onko jalan ongelma siinä, että mun jalassa on jotain ylimääräistä vai siinä, että se on murtunut niin pahasti, mutta kokeillaan josko leikkaus auttaa. Fyssarihan mut alunperin käski leikkaukseen kun en voinut hyppiä yhdellä jalalla (murtuneella siis).

BeFunky Collage

Vähän ehkä mietityttää missä kunnossa olen ton leikkauksen jälkeen, onko jalka pelkkä turvonnut kipeä möhkäle vai onko kaikki jo helpompaa kun luu on kuitenkin terve. Treenejä mun olis tarkoitus tehdä yläkropalle, oon niin koukussa tohon touhuun, etten malta olla kokonaan pois, ja tuskin se on tarviskaan. Tekee kyllä ihan hyvää lepuuttaa alakroppaa välillä ihan kunnolla, kun mun lonkankoukistaja kipeytyi kyykätessä, varmaan venähti tms. Olin kerrankin viisas enkä jäänyt odottelemaan vaivan pahentumista, joten toivottavasti menee nyt paremmaksi! Olen siis jo nyt joutunut ottamaan vähän iisimmin mikä tietty harmittaa, mutta terveys edellä vaikka kuinka tekis mieli treenaamaan! Pitää välillä ajatella vähän pidemmälle. Jos en nyt lepää, niin lepään seuraavat kaksi kuukautta, mitä en tietenkään halua. 

~ Amanda

TASAPAINO HAKUSESSA

Välillä tuntuu niin siltä, ettei tästä tuu mitään. Yritän olla rento, rakastaa omaa kehoa ja kohdella sitä hyvin. Ihan sairaan vaikee yhtälö, varsinkin, kun satun olemaan ihminen, joka rakastaa ruokaa. Eikä pelkästään ruokaa, vaan myös niitä ihania sokerisia herkkuja. Joita kohtaan ei usein edes ole mitään suurta himoa, mutta niitä täytyy silti ottaa. 

DSC_0124 (2)

Tykkään silti mun kropasta etenkin silloin, kun on hyvä olo terveellisen elon jäljiltä. Mutta kuitenkin ajatus parista uudesta voipaketista takamuksessa ahdistaa. Kun syö useamman kerran viikossa herkkuja, on myös usemman kerran viikossa vähän läski olo. Jossain aiemmassa postauksessakin sanoin, että mitä väliä, jos tulee muutama kilo lisää. Ne saa helposti pois kun vähän siivoaa ruokalistaa. Mutta oonko mä enää rento, jos alankin vähän enemmän katsoa, mitä suuhuni laitan?

Tykkään ottaa rennosti, ja niin mun mielestä kuuluukin tehdä. Mutta oon tainnut viimeaikoina oikeesti olla liiankin rento. Johonkin on vaan pakko vetää se raja, ja nyt taidetaan olla jo vähän sen ulkopuolella. Viime viikko meni todella hyvin, ja olo oli ihan mieletön! En ymmärrä, miksi tällä hetkellä on kuitenkin niin vaikeaa mennä hyvä olo edellä?! 

Tiedostan sen, että tää muutos hieman jopa stressaavasta ”kaikki tai ei mitään” -ruokailusta rentoon, mutta terveelliseen ja kohtuulliseen syömiseen on suuri. Välillä menee paremmin, välillä huonommin ja tää on tällasta rajojen hakemista, etenkin nyt kesällä. Tällä hetkellä vaan tuntuu, että oon ollut jo liiankin kauan tuolla liian rennon ruokailun rajoilla, ja pitäis hieman taas tiukentaa otetta. Liian rentokin ruokailu saa mut stressaamaan ja voimaan huonommin. Niin tapahtuu myös liian tiukan asenteen kanssa. Ja nyt kyllä menee taas vähän huonommin. 

En oo ehkä vielä ihan ymmärtänyt, ettei rennon ruokailijan tarvitse jatkuvasti hengata irttaripussi kourassa tai lähteä aina kaverin mukaan pitsalle. Rennonkin ruokailijan kannattaa vähän miettiä mitä syö, eikä aina mennä täysin mielitekojen mukana. Ja miettiä myös vähän sitä fyysistä oloa ja omaa terveyttä – onko järkevää tunkea kroppaan jatkuvasti jotain epämääräistä, vaikka se maistuisikin hyvältä? 

Haluan olla terveellinen. Haluan olla rento. Ja ennen kaikkea voida hyvin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta miksi se tuntuu välillä olevan niin vaikeaa? Miksi ruuasta täytyy tehdä edelleen näin iso numero? Haluaisin olla se hyvä bloggaajaesimerkki, joka on hyvässä jatkuvassa balanssissa elämäntapojensa suhteen. Ei ole sääntöjä tai kieltoja, mutta arki rullaa silti mukavan säännöllisesti ja terveellisesti. En taida vielä ihan olla tavoitteessani, ainakaan tuon jatkuvuuden suhteen. Välillä on ollut fiiliksiä, että jess, nyt menee hyvin. Mutta välillä taas tulee näitä kausia, kun joka ikinen viikko tuntuu menevän penkin alle. Yhdellä repsahduksella ei ole väliä, mutta mitä jos repsahdus kestää kuukauden? Ehkä silloin kannattaisi tehdä jotain toisin. 

Onneksi voin ylpeänä ilmoittaa, että herkkuövereitä kerralla vedän edelleen harvoin! En enää syö itseäni huonoon oloon, tämän hetken herkuttelu on ennemminkin sellasta tissuttelua 😀 Eli kerralla vähän, mutta usein. Normaaliruuankaan kanssa mulla ei ole ollut mitään sen suurempia probleemeja, ne tavat on niin selkärangassa, että perusruuan syöminen terveellisen rennosti on paljon helpompaa kuin herkkubalanssi. 

Kesä toki tuo omat haasteensa, mutta toivottavasti ensi viikko sujuu paremmin! 

~ Amanda