ONKO RUOKA PELKKÄÄ POLTTOAINETTA?

Mun niskavillat nousee pystyyn joka kerta, kun kuulen sanottavan, että ruoka on pelkkää polttoainetta. Käytännössä tuolloin riittää, kun syö sekaisin pelkkää rahkaa ja riisiä, lisäksi jotain viherjuomamömmöä? Ruuan ei tarvitse maistua miltään, sillä sen avulla vain tankataan kroppaan lisää virtaa. Riittää, kun safkat hotkaisee minuutissa kitusiin ja taas jaksaa hetken painaa? 

 

DSC_0121 (2)

Mulle ruoka on niin paljon enemmän kun vain kehon ravintoa ja fyysisen terveyden edistämistä. Toki edellä mainitut ovat ruuan tärkeimpiä tehtäviä, mutta täytyykö pelkän hengissä pysymisen riittää? Ensisijaisen tärkeää onkin hyvä maku. Miksi syödä kuivaa riisiä, kun sen kaveriksi voi tehdä makuhermoja hivelevän kastikkeen (myös terveellisesti) ja lihankin voi valmistaa vaikkapa grillissä ja maustaa hyvin. Ruuan voi syödä pitkään ja hartaasti nautiskellen, kunnolla makustellen. Ruoka kuuluu moneen hyvään hetkeen; tuoreet mansikat täydentävät laiturinnokassa istuskelun ja ystäviä on kiva nähdä hyvän ruuan äärellä. Opiskelu on paljon mukavampaa, kun voi samalla napostella rapsakoita viinirypäleitä. Ruoka on myös tapa rentoutua, kokkailun ystävät nauttivat jo käsien upottamisesta lämpöiseen pullataikinaan, mutta muutkin lämpenevät viimeistään siinä vaiheessa, kun raskaan päivän päätteeksi saa nostaa jalat kattoon ja upottaa hampaat tuoreeseen pullaan. Ruoka on osa kulttuuria. Miten tylsää olisikaan, jos joka paikassa syötäisiin samanlailla. Musta on mielenkiintoista ja ihanaa maistella eri maiden ruokia.

DSC_0136 (2)

DSC_0129 (2)

Ja vaikka viimeisin esimerkkini olikin pulla, ei se, että nauttii ruuasta, tarkoita samaa kuin syödä epäterveellisesti. Proteiinit, hyvät rasvat ja hiilihydraatit voit nauttia monella tavalla. Yksi tapa on tehdä kaikesta mahdollisimman iisiä ja tylsää, toinen tapa on keksiä samoista raaka-aineista jotain taivaallisen suussasulavaa. Hyvinä esimerkkeinä terveelliset herkut; valkuaiset voi toki kulauttaa vaikka sellaisenaan raakana kurkusta alas ja banaanin syödä banaanina, mutta noista aineksista voi myös valmistaa lettuja. Kanaa ei tarvitse syödä mauttomana kengänpohjana, vaan sen voi maustaa hyvin ja heittää nuotiolle, maku ja fiilis on heti aivan eri! 

Vaikka postaus sisältääkin herkullisen kuuloisia hetkiä hyvän ruuan äärellä, mun tarkoitukseni ei ole kannustaa ketään ylenpalttiseen tunnesyömiseen tms. Toki välillä on ihanaa käydä tylsänä sadepäivänä hakemassa pussillinen irtokarkkeja ja nauttia ne vilttiin kääriytyneenä hyvän lehden kera, mutta aina se ei ole järkevää. Elämän hienoista hetkistä voi nauttia myös ilman ruokaa, mutta kyllä se hyvä ruoka vaan usein on piste iin päällä.

Mä oon toki välillä pohtinut myös sitä, että kuinka paljon syömisessä kannattaa olla nautinnonhakuisuutta. Oon tullut siihen tulokseen, että ruuasta saa nauttia niin paljon kun vain ikinä haluaa, joka aterialla ja joka päivä. Mutta mitä terveellisemmin maukas ateria syntyy, sen parempi. Edelleen, välillä voi unohtaa terveellisyyden ja keskittyä pelkkään makuun, mutta miksi syödä jatkuvasti epäterveellistä ruokaa, kun maukkaan aterian saa terveellisestikin, ja samalla kroppa ja mieli voi hyvin. Tai miksi syödä pahaa ruokaa, kun yhtä terveellisen aterian saa myös hyvänmakuisena?

Mitä ruoka sulle merkitsee?

~ Amanda

amandasilver

7 vastausta artikkeliin “ONKO RUOKA PELKKÄÄ POLTTOAINETTA?”

  1. Jokainen omalla tyylillä. Itse en ymmärrä kulinaristeja jotka hakevat makuelämyksiä ravintolakokemuksista tai väsäävät kotona monimutkaisia gourmeé annoksia. Itselleni ruoka on kyllä enimmäkseen poltto- ja ravintoaineita. Oikeassa olet kuitenkin siinä että kastikkeilla ja mausteilla saa paljon aikaiseksi. Mitä en ymmärrä on nämä pussikeittodietit, kuka sellaista jaksaa? Kun syö sitä mistä tykkää siitä tulee tapa ihan niin kuin liikuntalajin valikoimisessa. Jos tapa on pakkopullaa ja kitumista ei se pitkälle kanna. Summasummarum; jokainen omalla tyylillä ja sitä kunnioittaen.

    • Mä ymmärrän niitä, mutten itse kuitenkaan tarvitse mitään gourmeeannoksia, vaan ihan normaali maukas ruoka riittää. Toki gourmeekin alas menee, hehheh 😀
      Jep, tärkeää on löytää se oma tyyli syödä, mikä aidosti sopii itselle niin henkisen kuin fyysisenkin hyvinvoinnin kannalta. Mutta mun on silti ihan älyttömän vaikeaa ymmärtää niitä, joiden mielestä ruuasta ei tarvitse nauttia 😀 On niin ihanaa herätä aamulla ja tajuta, että saan syödä vaikka mitä ihanaa jos haluan. It makes me happy!

  2. Kyllä, ruoka on mulle ainakin yksi nautinto!!!
    Ruuan tärkeä tehtävä on myös ravita ja edistää terveyttä. Jos sitä pitäisi pelkkänä polttoaineena niin silloinhan nämäkin seikat olisivat toissijaisia. Ainakin ruoka polttoaineena kuulostaa minun korvaan, että ihan sama mitä syö ja vaikka söisi sitä kanaa ja riisiä niin onko sekään niin ravitsevaa ja terveyttä edistävää jos siinä ei ole mitään vaihtelevuutta.
    Ruuan pitää ravita kehoa ja mieltä 🙂

    • Just näin! Uskon, että makuja hakemalla saa ruokiin vähän enemmän monipuolisuutta, kun ei tyydy aina niihin samoihin ”fitnessruokiin”, vaan hakee välillä vähän erilaisia makuja ja raaka-aineita.

  3. Minulle ruoka ei saa olla ajanviete, palkinto, lohtu tms., sillä niitä kiloja edelleen kannan kropassani. Homma siis lähtee helposti lapasesta. Kohtuus kaikessa -periaate ei vaan valitettavasti toimi kohdallani, mutta en koe mitenkään kärsväni. Nykyisessä ruokavaliossani tykkään ruuista, joita syön, vaikka ne joidenkin mielestä voivat olla tylsiä. Voin syödä vaikka viikon samaa ruokaa, ja silti se maistuu edelleen. Tärkeintä on, että tunnen nälän ja sitten ”tankkaan” – mutta vain laadukasta polttoainetta. Mielihalut ja naposteluhimot ovat kadonneet. Tunnen olevani vapaa ruokakoukusta! 🙂

    • Kiva, että olet löytänyt oman tapasi syödä 🙂
      Mullakin oli ennen paljon ongelmia kohtuuden kanssa, homma meni helposti kaikki tai ei mitään -linjalle. Nyt oon yrittänyt oppia siitä pois, helppoa se ei ole, mutta eteenpäin ollaan jo menty 🙂 Tiesin koko ajan, että voisin sekä henkisesti että tietyllä tapaa myös fyysisesti paljon paremmin ilman tiukkoja sääntöjä tms. Rajojen löytäminen on vaikeaa, ja niiden löytämiseksi on pakko epäonnistuakin välillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta