Epätotuudenmukainen some

Somessa kaikki on täydellistä. Ihmiset julkaisevat itsestään ainoastaan parhaat otokset; kuvat, joissa näyttävät hyvältä. Me jokainen tehdään tätä, kuka nyt huonoja kuvia haluaisi julkaista? Täysin ymmärrettävää, mutta tällä tavalla vain ruokimme toistemme ulkonäköpaineita. Kyllähän se pistää pienen ihmisen pään pyörälle, kun odotukset peiliin katsoessa on siellä somen vatsapalikoissa sekä täydellisissä pakaroissa ja totuus voikin olla jotain ihan muuta.

PicMonkey Collage

Pelkällä asennolla ja kuvakulmalla pystyy vaikuttaa todella paljon. Tsekatkaapa vaikka yllä oleva kuva. Ensimmäisessä kuvassa mulla on sopiva asento ja toisessa kuvassa on totuus. En siis ole edes yrittänyt saada takapuoltani näyttämään tarkoituksella mahdollisimman rumalta jälkimmäisessä kuvassa, vaan siltä se kuulkaas oikeasti näyttää sivulta katsottuna normaalisti seistessä. Aika iso ero vai mitä?

Koen, että varsinkin meillä bloggaajilla on aika iso vastuu. Helposti treeniblogeissa kerrotaan muutenkin vain niistä hyvistä hetkistä; aamupalalla nautitun vihersmoothien ohje julkaistaan blogissa, mutta samalla jäetään kertomatta, että smoothien kyytipoikana mätettiin naamariin pussillinen sipsejä. Kärjistettyä, mutta u got the point?

Koska nyt tästä aiheesta papatan, laitan tähän loppuun muutaman kuvan, jotka eivät mielestäni ole hyviä kuvia itsestäni. Oon nähnyt muilla bloggaajilla postauksia, joissa he julkaisevat huonoja kuvia itsestään ja oon tykännyt niiden rehellisyydestä! Tässä siis mun omani. (Nämä voisivat muuten olla sellaisia otoksia, jotka olisivat hyviä ulkonäköpaineiden vähentäjiä.) Kerron kuvien yhteydessä mistä kiikastaa, katsotaan oonko vain liian kriittinen itseäni kohtaan ja olisitteko edes huomanneet noita juttuja mitkä omaan silmääni pistävät vai oletteko ongelma-alueista heti samaa mieltä kuin mä.

DSC_0021

Ylläolevassa kuvassa mun ryhti on huono, oon jotenkin ihan lysyssä.

DSC_0030

Perusilme raskaana ollessa?

DSC_0064

DSC_0050

Jalat on muodottomat sekä liian ohuet ja peppu valtava ja muodoton. Lisäksi mun sääret menee eri suuntiin.

Takapuoli valahtaa takareisiin.

Kaikki ei siis aina ole sitä miltä näyttää.

Ulkona otetut kuvat: Noora

~ Amanda

 

amandasilver

13 vastausta artikkeliin “Epätotuudenmukainen some”

  1. Hyvä postaus! Ja kuviin liittyen, taidat nähdä ne itse vähän eri tavalla kuin esim. minä! Hyviä kuvia, eikä kropassasi ole kuule vian häivääkään! Onpa hienoa muuten lukea sun treenipostauksia, miten hyvin oot parantunut jalkavammastasi! 🙂 Hyvää ja treenintäyteistä syksyä Sulle!

    • Kiitos! 🙂 Jalka voi kyllä ihan hyvin joo, mutta muu kroppa on sen verran hajalla, että oonkin miettinyt aloitinko liikunnan liian nopeasti tuon pitkän tauon jälkeen. Samoin!

  2. en näe lainkaan samoja ongelmakohtia kuin ilmeisesti sä itse. tässäkin tulee bloggaajien ja somen vastuu vastaan; millaisia mielikuvia bloggaajana välittää lukijoille? jos sanot, että omasta mielestäsi peppusi on muodoton ja valtava, niin miltä luulet tuntuvan esimerkiksi sellaisesta henkilöstä, jonka peppu on omasta mielestään isompi ja itse ajattelee sen olevan vaikka ihan kiva. yhtäkkiä ajatusmaailma voi kääntyä sillälailla, että ”ei mun peppu voikaan olla kiva, kun se on isompi kuin tuolla bloggaajalla ja sen mielestä se on valtava”. miten nää susta otetut kuvat voivat millään tasolla vähentää lukijoiden ulkonäköpaineita, kun näytät jokaisessa ihan normaalilta ihmiseltä ja sitten luettelet kuinka olet läski, muodoton ja valtava? tai sitten en vaan ymmärtänyt postauksen pointtia.

    • Todella hyviä pointteja ja aivan totta! Itseasiassa mulla kävikin mielessä, että tajuaakohan lukijat postauksen miten. Otin kuitenkin riskin ja laitoin rehellisesti kuvat ja omat ajatukseni tänne. Pointtini oli lähinnä se, että millaisia ulkonäköpaineita some on mullekkin saanut aikaan, vaikka olen normaalipainoinen ja urheilullinen. Ja myös se, että onhan noi kuvat nyt oikeesti kuitenkin kaukana niistä fitnessvartaloista, joiden kuvat somessa lisääntyy jatkuvasti (tai sitten selaan vain vääriä somekanavia :D). Mä itse tappelen tällä hetkellä jäätävien ulkonäköpaineiden kanssa, ja jotenkin tunsin myös syyllisyyttä siitä, että oon ehkä juurikin huijannut muita kuvilla viimeaikoina. Oon julkaissut just ne joissa mun kroppa näyttää kaikista kivoimmalta, ja jos joku on kommentoinut, että näyttääpäs muuten hyvältä, niin mua on lähinnä alkanut hävettää se, ettei kuvat oikeestaan edes anna mitenkään kovin totuudenmukaista kuvaa.
      Kiitos kommentistasi! 🙂

  3. Kriittisten lasien läpi katselet kyllä itseäsi, mutta niinhän meillä kaikilla on tapana. Jotenkin vaan avasi omiakin silmiä, että ajattelenkohan minäkin tosiaan itsestäni niin paljon todellisuutta negatiivisemmin? Varsinkin tuossa toiseksi viimeisessä kuvassa näen hyvkroppaisen naisen, en todellakaan kiinnittänyt huomiota mihinkään mainitsemiisi ”virheisiin” mitä itse alapuolella mainitsit. 🙂

    • Jep, ja toisaalta ehkä ihan hyvä, että tiedostaa itsekin ongelman itsensä hyväksymisen kanssa. Näin sitä voi pikkuhiljaa lähteä työstämään parempaan suuntaan 🙂

  4. Se on jännä millaisiin asioihn sitä omissa kuvissa kiinnittää huomiota ja miten ne samat kuvat näyttävät erilaiselta toisen silmissä. Joka kuvassa sulla on kyllä hyvät jalat 😀
    Täytyy myöntää että tuli hieman ristiriitainen olo tästä postauksesta. En tarkoita pahalla, mutta jäin miettimään kun kirjoitit miten some ja tarkkaan valikoidut kuvat ruokkivat ulkonäköpaineita ja kirjoitat kuviin mitä huonoa niissä näet, niin tavallaan ruokeit niitä myös näillä huomioillasi kuvistasi, varsinkin kuvissa joissa ei ole kyse ilmeestä tai asennosta… Jäin vain pohtimaan tällaista asiaa… Pointin kyllä ymmärrän ja nää on ihan hauskasia postaulsia. Itsekin valikoin kuvani välillä hyvinkin kriittisesti 🙂

    • Joo mäkin nyt itse hoksasin kuinka ristiriitainen tämä oli 😀 Sitä joskus ajattelee vähän tarkemmin vasta liian myöhään, mutta ain ei voi onnistua… Toivottavasti kukaan ei ottanut liikaa itseensä tästä.

    • Niin ja onhan nämä mappi öön kuvapostaukset hauskoja, vaikka postauksessa olikin tähän postaukseen ehkä ristiriitainen viesti mukana niin en itse siitä silti liikaa häiriintynyt. Aikas moni kuviaan rankkailee 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta