Kotitreenaajan tärkeimmät välineet

Miltä kuulostaisi kuntosali kotona? Vaikka ilman välineitäkin saa todella hyviä treenejä aikaan, ajattelin koota tähän postaukseen pari mun mielestä parasta kotitreenivälinettä, joilla saa tehtyä todella hyvän ja monipuolisen treenin. Näillä välineillä monen ihmisen treenivaatimukset täyttyvät; treenaaminen on halpaa, tehokasta ja nopeaa. Lisäksi välineet mahtuvat pieneen tilaan, joka on myöskin aika tärkeä seikka kotitreenivälineitä valitessa!

Jokainen väline on niin monipuolinen, että riittää, kun valitset näistä yhden. Toki voit hankkia myös kaikki kolme.

IMG_5221

KAHVAKUULA

Kahvakuula on ehkä kaikista kingein. Sillä saa treenailtua niin jalat, vatsat kuin hauiksetkin. Kuulaillessa lihaskuormituksen lisäksi myös syke nousee todella hyvin, jo 20-30 minuutissa saa todella tehokkaan setin aikaan.
Jos mahdollista, kahvakuulia kannattaa olla kaksi; kevyempi yläkropan pienille lihaksille ja toinen painavampi voimakkaalle alakropalle.

Kahvakuulatreeni koko kropalle

PicMonkey Collagep

VOIMISTELURENKAAT

Meillä on kotona ollut voimistelurenkaat varmaan jo 10 vuoden ajan, pienempänä temppuilin niissä päivittäin – ja paljon. Jostain syystä myöhemmin niiden käyttö on vähentynyt aika radikaalisti, en tiedä miksi. Niissä saa tehokkaan ja etenkin hauskan koko kroppaa monipuolisesti kuormittavan treenin aikaan. Erityisesti yläkropalle liikkeitä on vaikka kuinka, kunhan vain vähän käyttää mielikuvitusta.

Nyt teillä olisi muuten mahdollisuus saada nämä kuntokaupan voimistelurenkaat  10€ alennuksella koodilla RENKAAT10. Alennus on voimassa kesäkuun loppuun.

IMG_5197

VASTUSKUMINAUHA

Vastuskuminauhat mahdollistavat myös kotitreenaajan haastavimmat lihakset. Siis lihakset, joita on mielestäni ehkä haastavinta treenata kotona. Esimerkiksi yläselkä on aina pieni ongelma, mutta mm. ylläolevassa kuvassa näkyvä liike on hyvä yläselälle. Lisäksi kummarilla saa treenattua paljon muitakin lihaksia, en keksi lihasta jota ei vastuskuminauhalla pystyisi treenaamaan.
Kummarilla saa myös apuja mm. punnerruksiin ja leuanvetoihin, jos ne eivät omin avuin vielä onnistu. Itse käytän kuminauhaa treeneissä jonkin verran, varsinkin jos jotain liikettä täytyy tehdä monta toistoa ja sarjaa.

Kuminauhatreeni

 

Älkää myöskään unohtako jokakodin treenivälineitä, kuten tuoleja ja seiniä.
Lisäksi halukkaat voivat kartuttaa välinevarastoaan vaikkapa jumppapallolla, nilkkapainoilla ja leuanvetotangolla. Ilman niitäkin kyllä pärjää 😉

~ Amanda

 

amandasilver

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta