Miten pitää kesäkilot poissa?

Moni on varmasti keväällä panostanut siihen mitä syö ja miten liikkuu, jotta kesällä olisi mukavampaa talsia rannalla hyvinvoivassa kropassa. Kun kesä vihdoin saapuu, moni alkaa kerätä rasvavarastoa talven varalle. Onneksi toppatakit on kuitenkin keksitty, joten moinen lihominen on ihan turhaa.

Kesällä kuuluu nauttia, mutta eikö olisi vähän nautinnollisempaa nauttia hitusen fiksummin, jolloin kroppakin voisi hyvin? Eli liikkumalla asteen enemmän ja syömällä vähän järkevämmin. Kesällähän mahdollisuudet terveellisyyteen ovat loistavat; ulkona tarkenee liikuskella ja terveellistä ruokaa, kuten tuoreita marjoja, on tarjolla yllin kyllin.

Koska moni kuitenkin kesäisin kerää pienen uimarenkaan ympärilleen (uskokaa tai älkää, pysytte paljon paremmin pinnalla ilman sitä!), päätin koota muutamat vinkit, miten pysytte kunnossa grillibileistä huolimatta. Niin ja vieläpä helposti, nauttien ja ilman sen suurempia ponnisteluja.

PicMonkey Collagex

  • Muista, että ruokailulla on suurin merkitys. Tärkeintä on, että syöt säännöllisesti ja sopivasti. Voit syödä itsesi täyteen, mutta älä mätä ähkyyn asti. On paljon nautinnollisempaa, kun olo on hyvä myös syömisen jälkeen.
  • Jos rakastat makkaraa – syö sitä. Mitä tahansa haluatkin syödä, niin syö, mutta kohtuudella.
  • Käytä tilaisuus hyväksesi ja osta tuoreita marjoja, hedelmiä ja kasviksia. Hyvä vie tilaa huonolta; kun olet syönyt navan täyteen mansikoita, ei jäätelö välttämättä enää maistu.
  • Tee viisaita valintoja ja vaihda osa herkuista terveellisempiin vaihtehtoihin. Makkaran sijaan grillaa kanaa ja kasviksia. Kermajäätelön sijaan syö banaani-, jogurtti- tai proteiinijäätelöä.
  • Hyödynnä kaunis sää ja oleile ulkona. Siellä tulee huomaamattaan liikuttua enemmän kuin sisällä. Vietä pitkiä päiviä rannalla; auringonotto on paljon hauskempaa kun pelaa samalla rantalentistä tai uiskentelee vedessä.
  • Älä unohda muutakaan hyötyliikuntaa. Kävele tai pyöräile kauppaan, rannalle ja kaverille, tee pihatöitä, shoppaile. Mitä ikinä keksitkään!
  • Tee pitkiä pyörä- ja kävelyretkiä. Tee vaikka kuten minä viime kesänä; hyppää laivaan ja vietä pyöräilyviikonloppu Ahvenanmaalla.
  • Vaikka hyötyliikuntaan kannattaa kesällä(kin) panostaa, pidä kiinni treeneistäsi. Totta kai kesällä voi ottaa vähän rennommin, varsinkin jos muuten tulee treenattua superpaljon. Älä vähennä treenejen määrää kuitenkaan kovin radikaalisti.
  • Jos sisätiloissa hikoilu ei huvita, tuo treenit ulos. Ulkoakin löytyy monia treenivälineitä kivistä puiston penkkeihin, mutta ilman välineitäkin saa tehokkaan treenin aikaan.

Yhteenvetona: pysy liikkeessä, syö säännöllisesti ja tee fiksuja valintoja. Kun peruspilarit ovat kunnossa, mukaan mahtuu myös herkuttelua.

Ps. Musta tuli ylioppinut!

Blogilista lopetti toimintansa, mutta blogiani voi seurata myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

~ Amanda

amandasilver

3 vastausta artikkeliin “Miten pitää kesäkilot poissa?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta