Ateriapostaussarja: väli- ja iltapala

Paha virhe ruokailussa on se, jos jättää välipalat unohlaan. Ainakin itselläni välipalan skippaminen kasvattaa nälän niin suureksi, että kun lopulta pääsen syömään, mätän ruokaa naamariin kaksin käsin. Niin ja en suinkaan kasviksia, vaan kaikkea muuta. Kroppa vaatii tuolloin niin kipeästi energiaa, että käsi eksyy helposti sinne mistä sitä eniten saa; herkut, leipä jne. Aivot ei kuitenkaan pysy ahminnan perässä, ja kylläisyyden tunne tulee vasta vähän myöhemmin. Näin ruokaa tulee syötyä aika paljon.

Välipalan ei välttämättä tarvitse olla iso. Riippuu aktiivisuudesta ja tavoitteista, niinkuin muukin ruokailu. Jos et ole tottunut syömään välipaloja, opettele esimerkiksi niin, että laitat puhelimeesi muistutuksen, joka kertoo milloin on aika syödä. Välipalat ovat siitä helppoja, että monia juttuja voi kantaa mukana ilman kylmälaukkua tms., eikä tarvitse nähdä pahemmin vaivaa ruokailun eteen. Esimerkiksi pähkinät ja hedelmät kulkevat kätevästi mukana missä ikinä hiihteletkin, joten vaivalloista syöminen ei ainakaan ole!

PicMonkey Collage4

Mulla tosiaan kone sanoi itsensä irti, joten yritin kasata kaikki kuvat mitkä sain kamerasta ja jo julkaistuista postauksista riivittyä… Kuvissa on mun syömiä väli- ja iltapaloja.

1. Hedelmiä. Banaani on mun lemppari, kesäisin myös vesimeloni on niin hyvää.
2. Luonnonjogurttia, marjoja ja pähkinöitä.
3. Riisikakkua, maapähkinävoita ja banaania.
4. Eväspatukoita.
5. Leipää, juustoa ja kasviksia.
6. Salaattia, jossa myös esimerkiksi pähkinöitä ja jotain juustoa, kuten fetaa tai raejuustoa.
7. Smoothieta. Niihin saa helposti upotettua kasviksia ja hedelmiä sekä jotain proteiinipitoisempaa kuten maitoa, jogurttia, rahkaa tai proteiinijauhetta. Jotkut tunkevat smoothieihin myös valkuaisia, joten sekään ei ole ihan tavaton ajatus 😉
8. Leipää, kinkkuleikettä, kananmunaa ja kasviksia.
9. Mangoa, luonnonjogurttia, pähkinöitä.

Tässä ei nyt ole kuvaa puurosta, mutta nykyään syön usein iltapuuron aamupuuron sijaan. Vielä kun mulla on nykyään treenit illalla, niin iltapalan on hyvä olla kunnollinen.

Mitä te tykkäätte syödä väli- ja iltapaloilla?

~ Amanda

amandasilver

2 vastausta artikkeliin “Ateriapostaussarja: väli- ja iltapala”

  1. Moi! 🙂 Aikaisemmissa postauksissasi kerroit että oot ollut Liikunnanohjauksen perustutkinnon pääsykokeissa. Kyselisin vähän, että testattiinko molemmissa juoksua? Esim. Cooper tai 1500m juoksua? Vai miten se juoksu sitten arvioitiin?

    • Moikka 🙂 Joo! Kisakalliossa oli 2km maastojuoksu ja Pajulahdessa piipjuoksu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta