Tekosyyt epäterveelliselle elämälle osa 2: kiire

Ja tekosyyt jatkuu ”ei oo aikaa” -selityksellä. Viime postaukseen yksi lukija kommentoi, että ne, jotka väittää kiireen olevan vain tekosyy ei oo oikeesti kiirettä nähneetkään. Tässä on kyllä perää, mutta uskon myös siihen, että monesti kiire on itse keksittyä. Eli me teemme itsemme kiireisiksi, joka paikkaan täytyy muka ehtiä, niihin turhempiin myös. Koko ajan pitää haalia lisää ja lisää tekemistä. Välillä musta tuntuu, että kiire on jopa jonkinlainen muoti-ilmiö. Luulemme olevamme parempia mitä enemmän suoritamme ja säntäilemme joka paikkaan. 

Kuitenkin, jos kiire oikeesti painaa päälle eikä sitä ole mahdollista vähentää, liikkukaa sen verran mikä tuntuu hyvältä. Liikunta vähentää stressiä ja piristää, mutta liiallisessa kiireessä voi käydä päinvastoin.
Eli soveltakaa näitä juttuja mitä tässä selitän ja miettikää, onko kiirettä mahdollista vähentää. Onko kiire oikeasti niin kova, ettei missään välissä muka ehtisi liikkua tai kokata?
Kiire synnyttää stressiä ja stressistä on paaljon paljon haittaa. Yleensä vielä teemme itsellemme karhunpalveluksen liikkumalla vähän ja syömällä huonosti. Jos ehtisimme liikkua edes vähän, tilanne olisi jo parempi.

Yöunista ei kuitenkaan kannata liikkumiseen nipistää aikaa stressaavina ja kiireisinä aikoina.

KIIRE

idkiire

www.olivialehti.fi

Liikunta

Ensimmäinen vinkki olis, että harrastakaa paljon hyötyliikuntaa. Pyörällä pääsee todella nopeasti paikasta toiseen, esimerkiksi mulla kestää salille ja ylipäätään keskustaan suunnilleen yhtä pitkä aika pyörällä ja autolla. Samoin koulumatka kestää vähemmän aikaa jos menen pyörällä enkä bussilla. Tosin kauppareissut voivat olla vähän hankalia isojen ostosten kanssa ilman autoa, mutta jos haluaa panostaa, niin hankkikaa pyöräänne yllä oleva loota. Siinä menee lapset ja kauppakassit nätisti rinnakkain 🙂 
Treenien ei tarvitse olla pitkiä. Suihkua ennen voitte ottaa tavaksi tehdä vaikkapa 15min pituinen tehokas treeni. Elisan blogissa on todella paljon lyhyitä, intensiivisiä treenejä. Itsekin tykkään tehdä niitä kun on kiire tai kun haluan muuten vaan vähän vaihtelua salitreeneihin. Myös intervallitreeneillä saa hyvin hien pintaan, 20 minuuttia riittää. Niitä voi tehdä sekä (kunto)pyöräillen että juosten. 
Nopea intervallitreeni
5min lämmittely
                                      
30sek täysillä
1min rauhallisesti
x6
                                      
5min jäähdyttely
Viikonloppuisin monilla on enemmän aikaa. Silloin halutaan varmasti myös ihan vaan olla, mutta osa ajasta kannattaa käyttää vaikkapa pitkään kävelylenkkiin luonnossa. Se rentouttaa jopa tehokkaammin kun vaan sohvalla röhnöttäminen. Myös jooga on aika hyvä valinta! 
Viikonloppuisin kannattaa tehdä myös yksi tehokkaampi ja pitempi treeni. Mä tykkään viikonloppuisin tuhlailla kunnolla aikaa pitkällä salitreenillä, uinnilla ja terapia-altaassa lillumisella sekä saunomisella. Tommosen setin jälkeen on aina niin kiva fiilis, ai että!

Ruoka

Mitä ruuan suhteen tulee, suosittelen tekemään vaikkapa viikonloppuisin taas isoja satseja kerralla ja pakastamaan rasioihin. Kaikkien pakastettujen ruokien ei tarvitse olla valmiita annoksia, hyödynnä ylijäänyt ruoka. Vaikkapa makaronilaatikosta ylijääneen paistetun jauhelihan voi iskeä pakkaseen sellaisenaan ja tehdä siitä joskus jotain muuta. Myös salaatti säilyy pari päivää jääkaapissa, joten sitäkin voi tehdä vähän isomman määrän kerralla. 
Nopeat reseptit ovat kiireisen pelastus. Munakkaat, puurot, keitot, salaatit jne ovat aika nopeita tehdä. Netistä löytää helposti nopeita reseptejä, monissa ohjeissa on valmistusaikakin kirjattuna ylös. 
Viikon ruuat kannattaa suunnitella etukäteen ja kirjata kauppalistaan kaikki tarvittavat jutut. Kun käy kerran viikossa isommilla ostoksilla, ei aikaa mene tuhottomasti kauppareissuihin.

Suunnittelu on kiireiselle tärkeää!

~ Amanda
FitFashion

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta