Kaamosväsymystä karkuun – lue vinkit!

Nyt eletään jo syyskuuta ja päivän lyhenevät kovaa vauhtia. Yhdeksältä illalla on jo aivan pimeää (ainakin täällä eteläsuomessa) ja aamullakin aurinko nousee myöhemmin. Onneksi itse olen siitä onnekas, että mun täytyy herätä aikasintaan 6.45, eli silloin, kun aurinko jo kurkistelee mukavasti pilven takaa. Tässä vaiheessa on siis hyvä aloittaa ehkäisy kaamosväsymystä, ja pahimmillaan kaamosmasennusta vastaan. Tarjoan teille pari vinkkiä miten mieli pysyy virkeänä ja talvi tuntuu melkein kesältä 😉

iddvitamiinia

Kenties keskeisin kaveri pimeänä aikana on D-vitamiini. Kun emme saa sitä auringosta, kannattaa ottaa kunnon tujaus purkista. Toki jos rahaa löytyy, kannattaa pistää nokka kohti ulkomaita. Talvella vaan joutuu lähteä aika kauas jos havittelee bikinikelejä… Itse hengailin koko viime syksyn Arizonan aavikoilla ja Meksikon biitsillä, joten tänä talvena mulla ei ole varaa lähteä mihinkään, mutta se ei haittaa!
Myös ruokailulla on suuri merkitys. Raikkaat kasvikset, marjat ja hedelmät ovat aurinkoisia, mutta niissä piilee myös aimo annokset vitamiineja jotka pitävät pirteänä. Syökää tasaisin väliajoin terveellistä ruokaa, niin ei ainakaan nälkäväsymys vaivaa!
Pimeällä tekee helposti mieli kaikkea makeaa, mutta ne eivät kannata, sillä sokeri vain pahentaa väsymystä. Makeanhimoakin ehkäisette liikunnalla ja hyvällä ruokarytmillä.

Liikunta piristää niin mieltä kuin ruumistakin, ja sen harrastaminen onkin tärkeää talvella.

Ulkoilu valoisan aikaan on viisas veto. Imekää itseenne ne pienet määrät D-vitamiinia mitä kaukana olevasta auringosta ja paksun pilvipeiton alta tulee. Pakkasilmakin taatusti piristää!
Nuku tarpeeksi mutta älä liikaa, 8-10 tuntia on sopiva määrä. Muista myös rentoutua tarpeeksi.

forum.netmission.fi
Onko kellään muuten kokemuksia kirkasvalompusta tai kuulokkeista? Valon pitäisi vähentää melatoniinin eritystä ja näin ollen piristää oloa.
~ Amanda
FitFashion

2 vastausta artikkeliin “Kaamosväsymystä karkuun – lue vinkit!”

  1. Hyviä juttuja olet kirjannut postaukseen ylös! Tuosta kirkasvalolampusta olen kuullut hyviä kokemuksia tuttavilta, kuulokkeet on ainakin erään tv-ohjelman mukaan humpuukia.. Itsellä ei ole kokemuksia kummastakaan. Yritän nyt pärjätä liikunnalla, ulkoilulla, terveellisellä ruoalla ja vitamiinilisillä :D.

    • Kiitos! Okei, voisin kyllä kuvitellakkin että tuo valo olisi parempi vaihtoehto. Olisi kiinnostavaa kokeilla, mutta mäkin taidan silti pysytellä näissä perinteisissä keinoissa 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta